Arki ja tunteet: Retkeilyn kynnys matalaksi

Aina retkelle ei tarvitse lähteä luokan ulkopuolelle, Mia Kilpinen vinkkaa. Nykyisin löytyy paljon hyviä etätyöpajoja peruskouluihin ja toiselle asteelle.

 

Mia Kilpinen, liiketalouden opettaja, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Kerava

 

Tämän oivalsin

Olen osallistunut opiskelijoideni kanssa Aalto-yliopisto Juniorin ilmaisiin etätyöpajoihin. Niissä olemme harjoitelleet liikeidean kehittelyä ja vaikuttavaa myyntipuhetta. Työpajoja ohjasivat Kauppakorkeakoulun opiskelijat.

Voisi kuvitella, että etätyöpaja on opettajalle kevyt homma. Se vaatii kuitenkin oikeastaan enemmän kuin tavallinen opetus. Opettajan pitää valmistautua, hankkia materiaalia, selkeyttää tehtävänantoja, kannustaa, tukea ja pitää yllä työrauhaa.

Varsinkin ison ryhmän kanssa luokassa kannattaa olla kaksi aikuista.

 

Suosittelen

Etäretkeilyä ja -työpajoja voi suositella. Kynnys osallistua on matala, koska matkoihin ei mene aikaa ja rahaa.

Opiskelijat saavat etäyhteydellä näkökulmia ja oppeja, joita meiltä vakiopettajilta ei välttämättä saisi. Lisäksi olen pannut merkille, että monet opiskelijat jännittävät vähemmän ja uskaltavat heittäytyä, kun ohjaajat ovat etäyhteyden päässä.

Etänä oppii myös mahdollisissa jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia taitoja – nykyään pitää osata työskennellä myös etäyhteydellä.

Juniorin erityisbonus ovat vetäjien omat opiskelutarinat.

 

Seuraavaksi

Matkaan merkonomiopiskelijoideni kanssa kolmeksi päiväksi Vaasaan ammattioppilaitos Vamian vieraaksi.

Meillä on Vamian kanssa FA Kompisar -projekti. Opiskelemme yhdessä yrittäjyyttä ja saamme samalla kielikylvyn. Tapaamme toisiamme kasvokkain ja etänä.

Tällaiset perinteisetkin retket ovat tärkeitä. Niissä kokemukset karttuvat ja porukka ryhmäytyy.