Lakinurkka: Mitä voimakeinoja uskallan käyttää?

On tärkeää muistaa, että voimakeino on aina viimesijainen keino vaara- ja häiriötilanteissa. Toiminnan pitää perustua lakiin.

Varhaiskasvatuslaissa ei säädetä voimakeinoista, mutta perusopetuslaki, lukiolaki ja laki ammatillisesta koulutuksesta sallivat voimakeinot muutamassa tapauksessa.

Opettaja ja rehtori saavat poistaa opetustilasta oppijan, joka vaarantaa turvallisuutta tai häiritsee opetusta eikä suostu poistumaan luokasta vaikka opettaja on sitä pyytänyt. Poistamiseen saa käyttää vain tarpeellisia voimakeinoja.

Lisäksi opettaja ja rehtori saavat ottaa oppijalta haltuun kielletyn esineen tai aineen.

Perusopetuksessa haltuunottolupa koskee myös esineitä, joilla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. Esimerkiksi kännykät voivat olla tällaisia esineitä.

Jos oppilas tekee vastarintaa, rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja saadakseen esineen haltuunsa. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain oppijan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita. Perusopetuksessa oikeus ulottuu myös esineisiin tai aineisiin, joiden käyttö häiritsee oppimista tai opetusta.

 

Voimakeinojen käytössä on otettava huomioon kokonaistilanne: oppijan ikä, tilanteen uhkaavuus ja vastarinnan vakavuus. Voimankäyttövälineitä ei saa käyttää. Rehtori ja opettaja voivat toimia tilanteessa yhdessä tai erikseen.

Jos opettaja on joutunut käyttämään voimakeinoja, hänen pitää ilmoittaa siitä huoltajalle ja antaa tapahtuneesta kirjallinen selvitys opetuksen järjestäjälle.

Opettajalla ja rehtorilla samoin kuin kenellä tahansa on rikoslain mukaan oikeus hätävarjeluun oikeudettoman hyökkäyksen tai sen uhan torjumiseksi.

 

Koulun pitää olla turvallinen paikka niin opettajille kuin oppijoillekin.

Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että opettajia on tarpeeksi ja oppilaat saavat riittävästi tukea oppimiseen. Lisäksi työnantajan täytyy ehkäistä voimankäyttötilanteita kaikin keinoin.

Fyysisiä rajoittamistilanteita kannattaa koulussa harjoitella säännöllisesti.

Opettajan ei häiriötilanteissa koskaan tarvitse toimia yksin. Aina voi pyytää naapuriluokan opettajan apuun ja silminnäkijäksi.

Uhka- ja vaaratilanteissa on enemmän kuin ookoo soittaa hätäkeskukseen.

 

 

Kysymykseen vastasi OAJ:n juristi Ira Hietanen-Tanskanen.

 

Juttua päivitetty 25.9.2024 klo 17.35.  Täsmensimme, että opettaja ja rehtori saavat ottaa oppijalta haltuun kielletyn esineen tai aineen. Aikaisemmin tekstissä luki turvallisuutta vaarantavan esineen tai aineen. Lisäsimme myös tiedon siitä, että oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain oppijan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita. Perusopetuksessa oikeus ulottuu myös esineisiin tai aineisiin, joiden käyttö häiritsee oppimista tai opetusta. Lisäksi täsmensimme, että voimankäyttötilanteessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä.

 

Kysy lakiasioista

Tällä palstalla käsitellään opettajan oikeusturvaan ja lakiasioihin liittyviä kysymyksiä ja ilmiöitä. Onko sinulla kysymys työhösi liittyvistä oikeuksista tai vastuista? Lähetä se sähköpostitse osoitteeseen: opettaja@oaj.fi. Viestin otsikoksi Lakinurkka.