Lain nimessä: Korvauksena seitsemän kuukauden palkka

Alavus tuomittiin korvauksiin perusteettomista määräaikaisuuksista. OAJ:n lakimies kehottaa kuntia satsaamaan rekrytointiosaamiseen, jotta laittomuudet saataisiin kitkettyä.

Alavuden kaupunki joutuu maksamaan erityisluokanopettajalle seitsemän kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen kahdesta laittomasta määräaikaisuudesta. Lisäksi kaupungin on korvattava OAJ:lle 2 600 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Päätöksen teki Vaasan hallinto-oikeus, jonka mukaan kaupungilla ei ollut perustetta määräaikaisiin virkasuhteisiin.

Opettajan ensimmäiselle määräaikaisuudelle ei ilmoitettu perustetta lainkaan, jälkimmäiselle oli kirjattu monia perusteita. Määräaikaisuudet ajoittuivat lukuvuosiin 2014−2015 ja 2015−2016.

Tehtävä laitettiin hakuun toistaiseksi voimassa olevana erityisluokanopettajan tehtävänä keväällä 2016. Kaksi vuotta tehtävää hoitanut ja nyt korvausta saava opettaja ei tullut valituksi.

 

Työmarkkinalakimies Kristiina Tuhkiaisen mukaan Alavuden kaupungin toiminta on jälleen yksi esimerkki siitä, että määräaikaisuuden perusteiden laillisuutta ei ole arvioitu huolella.

− Kuntien tulisi panostaa enemmän esimiesten osaamiseen rekrytointiprosesseissa, jotta nämä tietävät, missä tilanteissa lainsäädäntö sallii palkata opettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen. Jälkikäteen mietityt määräaikaperusteet harvoin kelpaavat oikeudelle, Tuhkiainen sanoo.

Esimerkiksi kunnan huono taloudellinen tilanne tai rekrytointikielto eivät ole laillisia määräaikaperusteita.

OAJ ohjeistaa taas syksyllä paikallisia toimijoita puuttumaan kyseenalaisiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin. Tarkoitus on, että paikalliset luottamusmiehet selvittävät vuosittain määräaikaisten palvelussuhteiden laillisuutta. Aikaisemmin nämä prosessit ovat johtaneet hyviin tuloksiin.

− Mikäli jäsen epäilee olevansa laittomassa määräaikaisessa palvelussuhteessa, kannattaa hänen aina ensin olla yhteydessä omaan luottamusmieheen, Tuhkiainen neuvoo.

 

OAJ riitauttaa oikeudessa joka vuosi kymmeniä laittomia ketjuttamistapauksia. Lakipalvelut kuuluvat järjestön jäsenetuihin.

Aiemmin tänä vuonna OAJ:n verkkosivuilla on uutisoitu oikeuden päätöksistä, joissa muun muassa Helsinki, Kauniainen, Espoo, Sipoo ja Kouvola ovat joutuneet maksamaan korvauksia perusteettomista ketjutuksista.

 

Lue lisää määräaikaisuuden perusteista:

oaj.fi → Työelämäopas