Esteettömällä liikuntaviikolla löytyi oma laji levottomille – ”kaipasimme jotakin haastavasti käyttäytyville”

Esteettömällä liikuntaviikolla Sompion koulussa löydettiin yllättävä tapa rauhoittaa levottomat oppilaat.

Marraskuun puolivälissä Sodankylän Sompion koulun pihalla kävi vilske. Siellä vietettiin liikuntaviikkoa, jossa oppilaat muun muassa ohjasivat toisilleen joukkuelajeja ja temppuilua.

Jos katsoi tarkasti, näki myös pyörätuoliradan, jossa kuka tahansa saattoi kokeilla pyörätuolilla kikkailua. Liikuntaviikko oli osa esteettömän liikunnan hanketta, jossa pyritään siihen, että jokainen koulun oppilas ja aikuinen voisi osallistua kaikkeen koulun liikuntaan.

Sompion koulussa yksi toteuttajista oli luokanopettaja Miira Suomi. Hänen luokallaan ei ole esimerkiksi liikuntavammaisia oppilaita. Koulussa on kuitenkin monenlaisia muitakin oppilaita, joita esteettömyyden idea koskee.

– Erityisesti kaipasimme jotakin haastavasti käyttäytyville, levottomille oppilaille sekä esimerkiksi niille, joilla on ADHD:n ja Aspergerin oireita, hän sanoo.

Heille löytyikin oiva laji: alun perin näkövammaisten joukkuepeli maalipallo. Koulun versiossa kilisevä pallo yritettiin saada maaliin silmät sidottuina ja paikallaan seisten. Joukkuetoverit piti löytää huhuilemalla.

– Kun yksi tärkeä aisti otettiin pois, oppilaiden oli kohdistettava huomio siihen, mitä kuulee ja tuntee. Se sai rauhoittumaan ja keskittymään.

Liikunnanopetuksessa pyritään nykyään pois lajien harjoittelusta kohti taitojen harjoittelua. Miiran mielestä yksi tärkeimmistä on yhteistyökyky, joka saattaa hämärtyä silloin, kun kilpailuvietti ottaa oppilaasta vallan.

Myös yhteistyö kehittyi maalipallossa, ja se saattaakin jäädä lajiksi Sompion koulun arkeen.

Liikunta kuuluu kaikille

  • Iloon yli esteiden on oppimis- ja ohjauskeskus Valterin hanke, jossa on mukana 29 koulua.
  • Hanke pyrkii edistämään esteettömiä liikuntatunteja ja välitunteja niin, ettei tukea tarvitsevia lapsia erotettaisi ryhmästä.
  • Mukana olevat koulut ovat toteuttaneet oppilaiden toiveita noudattavia tapahtumapäiviä, jonka toimintatavat voisivat jäädä arkeen.
  • Ideat ja ohjeet kootaan Liikkuvan koulun sivuille: liikkuvakoulu.fi.

Educa 2019

Iloon yli esteiden -hankkeesta ja hyvistä käytänteistä kerrotaan Educassa pe 25.1. kello 10.30.