Tutkittu juttu: Tuuletusta opettajien ja huoltajien kohtaamiseen

Opettajat pitävät kodin ja koulun yhteistyöhön valmistavaa koulutusta vähäisenä, kertoo Miina Orell väitöksessään. Sanni-Kaisa Martikainen puolestaan kaipaa yhteistyöhön positiivisempaa otetta.

Kaikki Miina Orellin väitöstutkimukseen haastatellut 13 luokan- ja aineenopettajaa kertoivat saaneensa kodin ja koulun yhteistyöhön hyvin vähän koulutusta opettajankoulutuksessa tai sen jälkeen.

– Erityisesti aineenopettajakoulutuksessa yhteistyötä opiskellaan aivan liian vähän. Aineenopettajilla puute on tuntuvampi siksikin, että yläkouluikäiset ovat kehitysvaiheessa, joka asettaa yhteistyölle aivan omat haasteensa, Turun Vasaramäen koulun apulaisrehtori Orell sanoo.

Väitöksen kirjallisuusosasta selviää, että kodin ja koulun yhteistyöllä on oma opetusjakso tai -kurssi hieman yli puolessa yliopistojen opettajankoulutusohjelmista. Lopuissa yhteistyöhön liittyvä koulutus on sisällytetty osaksi muita opetusmoduuleita.

 

Kaikki haastatellut opettajat pitivät yhteistyötä osana opettajan työtä, mutta yhteistyölle annettu merkitys vaihteli: osalle se oli velvollisuus, toisille mahdollisuus ja kolmansille kodin ja koulun yhteisen ymmärryksen etsintää.

Erikoista kyllä, osa haastatelluista kyseenalaisti ylipäätään mahdollisuuden oppia yhteistyötaitoja koulutuksessa.

– On mielenkiintoista, että opettajat eivät usko opettamiseen. Oman tutkimukseni perusteella väitän, että opiskelemalla erilaisia yhteistyökäytänteitä ja harjaannuttamalla omaa ajattelua reflektiivisyyteen pääsee jo pitkälle, Orell tuumii.

Hänen mielestään opettajaopintojen pitäisi tarjota opiskelijalle nykyistä selkeämpi kuva siitä, mitä kaikkea kodin ja koulun yhteistyö pitää – tai voisi pitää – sisällään. Yhteistyö ei Orellin mukaan voi perustua yksittäisiin konsteihin ja nippelitietoon, vaan sen pitäisi olla koko koulutyön läpäisevä periaate.

 

Hyvä yhteistyö esimerkiksi edellyttää, että opettaja tuntee oman tonttinsa eli alan normit. Kasvatustieteellinen tieto taas tarjoaa luokkahuonedidaktiikan lisäksi paljon eväitä kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämiseen.

Käytännön yhteistyötilateiden harjoitteluun opettajankoulutuksessa Orell suosittelee videoituja harjoituksia ja niiden analysointia.

– Vuorovaikutuksen ymmärtämistä helpottaa, kun astuu hetkeksi toisen osapuolen nahkoihin.

Draamallisissa harjoituksissa opiskelijat kokeilevat vuorotellen oppilaan, opettajan ja huoltajan rooleja.

– Näitä harjoituksia on myös kohtuullisen helppo lisätä jo olemassa oleviin opintokokonaisuuksiin.

 

Opettajaopinnoista puuttuu erityisesti tavalliseen, arkisen jouhevasti sujuvaan yhteistyöhön liittyvää koulutusta, kommentoi väitöskirjan aihepiiriä Sanni-Kaisa Martikainen.

Hän valmistui luokanopettaksi kolme vuotta sitten Itä-Suomen yliopistosta, ja opettaa Marjalan koulussa Joensuussa.

Martikaisen opinnoissa ei ollut erikseen kodin ja koulun yhteistyöhön perehdyttävää kurssia. Hän muistelee, että asiaa käsiteltiin yhdellä opettajan vuorovaikutusosaamiseen liittyvällä kurssilla. Lisäksi harjoittelujakson yhteydessä oli luento, jolla annettiin käytännön vinkkejä muun muassa haastavan huoltajan kohtaamiseen.

– Haastavat kohtaamiset ovat kuitenkin vähemmistönä, ja niistäkin suurin osa voitaisiin välttää, jos normaali vuorovaikutus sujuisi paremmin, Martikainen väittää.

Martikaisen mielestä kodin ja koulun yhteistyötä pitäisi opettaa tuleville opettajille enemmän ja ennen kaikkea positiivisemmin painotettuna.

– Itse korostan vanhempien kanssa keskustellessani aina sitä, mikä lapsen kanssa sujuu kivasti, ja missä on päästy eteenpäin.

Tärkeintä kuitenkin on, että opettaja muistaa kertoa kotiin myös hyvät asiat.

Wilmasta on ainakin netin keskustelupalstoilla tullut suorastaan negatiivisen yhteistyön symboli. Martikaisen mukaan opettaja voi välttää väärien viestien antamista tekemällä Wilma-merkintöjen merkitykset huoltajille selväksi.

– Huoltajan tulee tietää, ettei esimerkiksi myöhästymismerkintä ole rangaistus vaan informaatiota: jos merkintöjä tulee usein, lapsi kannattaa lähettää kouluun aikaisemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että opettaja muistaa kertoa kotiin myös hyvät asiat.

Hyvä esimerkki positiivisesta yhteistyöstä on Martikaisen Peda.netissä ylläpitämä sivu, johon hän lataa huoltajien luvalla mahdollisimman usein kuvia ja videoita muun muassa kuvataiteen tuntien aikaansaannoksista ja liikuntatunneilta.

Koronan takia koulussa ei voi vierailla, mutta sivujen kautta vanhemmilla säilyy jonkinlainen yhteys koulutyöhön.

– Tätä eivät kaikki opettajat tee, eikä siihen pidä ketään myöskään velvoittaa. Itsestäni vain tuntuu kivalta tarjota koulusta edes jotakin kotiinpäin myös poikkeusaikana.

 

Kodin ja koulun yhteistyö on Sanni-Kaisa Martikaisen mielestä ensi sijassa koulun ja opettajan vastuulle kuuluva asia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö huoltajatkin voisi sitä edistää.

– Meidän koulumme vanhempien yhteistyötoimikunnassa vaikuttaa suuri joukko ihanan aktiivisia vanhempia. Mitä enemmän huoltajia on saatu toimintaan mukaan, sitä paremmin yhteistyö on sujunut.

 

Väitös

Kodin ja koulun yhteistyö – oletus yhteisestä ymmärryksestä? Turun yliopisto 2020.