Eemeli Ojalainen, varhaiskasvatuksen opettaja, Sammon päiväkoti, Tampere
Tämän muistan aina
Olen opettajana 1–3-vuotiaiden ryhmässä, ja kuulen usein, miten pienten kanssa ei voi tehdä tätä tai tuota. Olen eri mieltä: kyllä pystyy ja pitääkin tehdä.
Hyvä esimerkki tästä on viimekeväinen retkemme kaupungin ulkoilualueelle, Niihaman metsään. Puolen tunnin matka taittui bussilla. Perillä paistoimme lettuja ja ihastelimme järvellä uiskentelevia joutsenia ja sorsia.
Luontoretki oli kaupunkiympäristöön tottuneille pienille elämys. Se säilyi lasten puheissa kauan. Reissun jälkeen teimme päiväkodissa pitkään erilaisia luontoprojekteja.
Olisinpa tiennyt aiemmin
Opintojen aikaan ja valmistuttuani työskentelin eskareiden kanssa. Olin tottunut suunnittelemaan päivät tosi täyteen ohjelmaa.
Kun tulin pienten ryhmään, yritin toimia samalla tavalla. Varsin pian huomasin, että päivissä pitää olla paljon väljyyttä.
Lapsille pitää antaa aikaa tehdä itse ja ihmetellä vaikkapa seinälle piirrettyä nallea. Sillä tavalla pikkuiset oppivat. Tämä ei toki tarkoita, että ohjelmaa ei pitäisi suunnitella.
Suosittelen
Moni kollega on sanonut, että ei halua töihin pienimpien ryhmään. Kannustan kaikkia kuitenkin kokeilemaan, jos tulee tilaisuus.
Oppimisen perusta muodostuu varhaisimmissa vuosissa. Niiden aikana lapselle rakentuu hyvä minä-kokemus, pystyvyyden tunne ja käsitys siitä, että on tärkeä. Turvallisuuden tunne on kaiken perusta. Kun on hyvä olla, uskaltaa kokeilla ja toteuttaa itseään.