Uudellamaalla asuvat heräsivät perjantaina 15.5. poikkeukselliseen tilanteeseen. Viranomaiset olivat antaneet aamuyöllä vaaratiedotteen. Myöhemmin samana päivänä presidentti Alexander Stubb kommentoi, että vastaavia tilanteita tulee todennäköisesti tulevaisuudessa lisää.
Samalla alkoi keskustelu siitä, onko työntekijä oikeutettu palkkaan, jos hän ei pääse vaaravaroituksen takia töihin. Työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti tiistaina 19.5. käynnistäneensä virkaselvityksen asiasta.
Pitäisikö työtekijän saada palkkaa, jos hän on vaaratiedotteen takia poissa töistä?
OAJ:n kanta on, että työntekijälle pitää maksaa palkkaa, kun hän toimii viranomaisen antaman vaaratiedotteen ohjeiden mukaan. Asia ei kuitenkaan ole juridisesti yksiselitteinen. Jotkin työnantajatahot ovat kertoneet julkisuuteen eriäviä näkemyksiään. Lisäksi työsopimuslaki ja laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoista poikkeavat toisistaan.
Käymme parhaillaan läpi kokonaisuutta ja vaadimme, että lainsäädäntöä täsmennetään nopealla aikataululla.
Mitä teen, jos palkkani maksussa on epäselvyyksiä?
Jos jäsenellämme on palkanmaksunsa kanssa epäselvyyksiä, hänen pitää olla yhteydessä omaan luottamusedustajaansa. Tämä jatkaa asian käsittelyä työnantajan kanssa ja saa tarvittaessa apua OAJ:n toimistosta. Jos paikallisesti ei päästä ratkaisuun, me voimme tarvittaessa riitauttaa asian.
Voiko työnantajani vaatia minua tulemaan töihin varoitusilmoituksen aikana?
Näkemyksemme mukaan työnantaja ei voi vaatia opettajaa tulemaan töihin silloin, kun varoitus on voimassa, mutta poissaolosta pitää heti ilmoittaa. Tällainen poissaolo ei ole luvaton.
Ei voi olla niin, että jokainen päiväkoti, koulu ja oppilaitos päättää omista tavoistaan toimia. Tarvitsemme näihin poikkeustilanteisiin valtakunnalliset toimintaohjeet, jotka valmistellaan yhdessä OAJ:n kanssa.
Kysymyksiin vastasi OAJ:n edunvalvonnan tiimi.
