Ope suosittelee: Elokuva näytelmänä ja chat-keskustelu kirjana

Tästä opin

Charlie Chaplinin elokuva Monsieur Verdoux on vain kerran aiemmin sovitettu teatterin lavalle. Nyt se on Kokkolan kaupunginteatterissa. Ritari Siniparran oivaltava musta komiikka muistuttaa kunnioittamaan muita. Se tuomitsee surmaamisen ja hyväksikäytön kaikissa olosuhteissa. Valmistuin juuri draamapedagogiksi. Vien opiskelijoita teatteriin aina kun mahdollista.

 

Ritari Siniparta. Perustuu Charlie Chaplinin elokuvaan.
Sovitus ja ohjaus Juha Luukkonen. Kokkolan kaupunginteatterissa 20.5. saakka.


 

Tähän haluan tarttua

Tämä nuortenkirja on tiettävästi Suomen ensimmäinen chat-fiktio, kokonaan chat-muotoon kirjoitettu kirja. Se osoittaa, miten vahvasti älylaitteet kuuluvat nuorten elämään ja mitä siitä seuraa. Kirjan päähenkilöt, kolme lukioikäistä tyttöä, keskustelevat älylaitteilla tunteista, ystävyydestä, hauskoista ja vaikeista aiheista. Ehkä kirja auttaa opettajia ja muita aikuisia ymmärtämään paremmin nuoria.

Veera Ojola: Pientä säätöä. E-kirja. Tammi 2020.


 

Tästä innostun

Musiikki on lähellä sydäntäni. Se kannattelee ja tukee. Monipuolisen muusikon Aili Ikosen uudelta levyltä minua koskettaa erityisesti laulu Juosta. Sen laulaa Ikonen, ja Seela Sella lausuu välitekstit. Oivalliset sanat ovat hieno kuvaus ihmisen matkan vaiheista. Ajattelen tekstin kuvaavan myös omaa elämääni, opettajan työtä ja asioita, joita kohtaamme eri elämänvaiheissa.

 

Aili Ikonen. Helposti palavaa. CD. Laulan Music 2023.

 


 

Vinkit antoi Kokkolan suomalaisen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja S2-kielen ja kirjallisuuden opettaja Nina Aro. Häntä inspiroi tanssi nykytanssista ja improvisoinnista balettiin. Hän haluaa vielä joskus olla kuin Aira Samulin.