Opettaja-lehti 120 vuotta: Lämmityskiistoja, sisäilmaa ja arkkitehtuurin helmiä
Koulurakennukset olivat 120 vuotta sitten varsin eri puusta veistettyjä kuin nykyään. Pohdinnoissa pyöri kuitenkin samoja kysymyksiä: minne koulut pitäisi rakentaa, voiko rakentamisen laatuun luottaa ja kuullaanko opettajia.
Opettaja 120 vuotta
Jaa
21.9.2026
Teksti Heta Lievonen // Kuvat Opettaja-lehden arkisto
Kannattaako koulun rakentaminen tilata siltä, joka tekee sen huokeimpaan hintaan? Tätä kysyttiin jo vuonna 1907. Urakkalainen kun tekee urakkansa noin vain päällisin puolin.
”Joka hirren saumasta alkaa päivä kiilua, uunit eivät vedä, muuttuvatkin sisäänlämpiäviksi. Opettajain ja oppilaiden hampaat ja leuat lyövät loukkua vilusta”, kirjoittaja kuvaili.
1920-luvulla oppivelvollisuuslain voimaan tultua rakennettiin paljon uusia kansakouluja. Suunnittelussa ei aina päästy kuulemaan opettajia. Opettajaa ei usein ollut vielä valittu, eikä koulun johtokunnalla ollut riittävää ymmärrystä piirustusten arviointiin.
Lehdessä puitiin noihin aikoihin myös kiistaa siitä, kenen vastuulle kuuluu koulujen lämmitys. Kouluhallitus oli lausunut, että ”lämmitys on ehdottomasti annettava jollekin täysikasvuiselle henkilölle”. Osa kunnista yritti silti laistaa vastuustaan lämmityksen kustantamisessa.
Uudemmissa Opettaja-lehdissä iso rakentamiseen liittyvä teema on ollut sisäilma. Se puhutti etenkin 2000-luvun alussa. Lehdessä kerrottiin opettajille aiheutuneista terveyshaitoista ja pohdittiin uusia ratkaisuja hyvän sisäilman turvaamiseksi.
Viime vuosina kirjoituksissa on vilahdellut kysymys avoimista oppimistiloista. Into niiden rakentamiseen näyttää jo laantuneen.
Korkeimmalta hallinto-oikeudelta saatiin tärkeä ennakkopäätös vuonna 1923. Kouluhuoneiston lämmittämisen ei voitu katsoa kuuluvan kansankoulun opettajain tai oppilaiden velvollisuuksiin vaan se oli hoidettava kunnan kustannuksella. Lopen kunta velvoitettiin korvaamaan 320 markalla opettajan oikeudenkäyntikuluja.
Yliopistotutkija Kaisa Pihlainen vastasi Pistarit-palstalla vuonna 2023 väitteisiin avoimista oppimistiloista.
Opettaja-lehti on vuosien varrella esitellyt uusia mielenkiintoisia päiväkoti- ja koulurakennuksia. Oulunsalon koulutalon suunnitellut arkkitehti kertoi vuonna 1984 pyrkineensä perinteisen ja uuden synteesiin.Koulukäymälöiden siivottomuus vuonna 1936 asetti kirjoittajan mielestä Suomen häpeään.Viipale-elementti- koulu oli halpa ratkaisu, kun uusia luokkatiloja tarvittiin nopeasti lähelle oppilaiden koteja vuonna 1992.
Luokanopettaja Katriina Laurila tutustui vuonna 2020 pyörälenkeillään Sastamalan lakkautettuihin kyläkouluihin. Hän kiersi kesän aikana 37 koulua, joista useimmissa asuttiin tai niitä käytettiin varastoina.
Mynämäelle vuonna 2014 valmistuneen Pikkulaurin päiväkodin valtteja olivat energiansäästö ja päästöjen vähentäminen.
1960-luvulla paljon koulurakennuksia tyhjeni, kun muuttoliike suuntautui maalta asutuskeskuksiin. Opetus voitiin keskittää entistä harvempiin kouluihin myös siksi, että liikenneyhteydet paranivat. Valtioneuvosto asetti komitean miettimään, mitä käytöstä poistuneilla rakennuksilla tehdään.
Koulujen rakentajat olivat kiinnostavaa kohderyhmää rakennustarvikkeiden mainostajille vuonna 1906.
Kieltenopettaja Marja Veteläinen kertoi koulurakennuksessa alkaneista sisäilmaoireistaan ja oikeusturvataistelustaan vuonna 2012.
