Arki ja tunteet: Draama auttaa matikka-angstissa

Tuula Lassila kohtaa usein ammatillisia opiskelijoita, jotka ajattelevat olevansa huonoja matematiikassa. Ahdistusta voi onneksi hälventää juttelemalla ja tutkimalla tunteita huumorin keinoin.

Tuula Lassila, vastaava erityisopettaja, Stadin ammattiopisto

 

Tämän muistan aina

Kolme vuotta sitten tein yhteistyötä matematiikanopettaja Tero Kärkkäisen, Q-teatterin ja professori Markku S. Hannulan kanssa.

Tavoitteemme oli vähentää matikkapelkoa ja saada opiskelijat huomaamaan, miten heidän tunnekokemuksensa vaikuttavat oppimiseen.

Kysyimme ensin opiskelijoilta, millaisia fiiliksiä heillä on matematiikasta. Sitten näyttelijät tulkitsivat vastauksia opiskelijoille. Lopuksi keskustelimme esityksen aiheuttamista tunteista. Teimme projektista videokoosteen ja kirjoitimme professorin johdolla tutkimusartikkelin.

Yhteistyö ohjaaja Jaana Taskisen ja Q-teatterin kanssa tarjosi elämyksellisen ja yhteisöllisen tavan käsitellä matematiikkaa.

 

Tämän oivalsin

Tunne ei aina kulje käsi kädessä osaamisen kanssa.

Mieleeni on jäänyt aikuisopiskelija, joka oli todella ahdistunut ja epätoivoinen ensimmäisillä matikan tunneilla, vaikka hänen tuloksensa eivät olleet heikkoja. Taustalla oli vanha tunne osaamattomuudesta.

Matematiikanopettaja ja minä juttelimme hänen kanssaan ja loimme häneen uskoa. Kun matikka sujuikin, hänen itsetuntonsa kohosi.

Minusta on hienoa, kun puhumalla, tiedostamalla ja asiaa käsittelemällä voidaan vapauttaa opiskelijoiden tunnelukkoja ja saada iloa mukaan oppimiseen.

 

Juuri nyt

Tänä syksynä kaikissa toimipisteissämme tehdään opiskelijoille matematiikan alkukartoitus. Keskustelemme niiden kanssa, jotka kertovat matikka-ahdistuksesta tai -pelosta.

Parasta on, kun itsensä huonoksi tuntenut opiskelija sanookin, että nythän mä ymmärrän ja opin – ja tuntee siitä iloa.