Kartelliuutinen oli viimeinen pisara – kansanliike teki lastentarhanopettajasta vaikuttajan, jolta pyydetään jo nimikirjoitusta

Vielä alkuvuonna Liina-Mari Ylhäisillä ei ollut kokemusta järjestötyöstä tai kansalaisvaikuttamisesta. Nyt hän on antanut kasvot lastentarhanopettajien Ei leikkirahaa -liikkeelle.

Saisinko nimikirjoituksen, kysyi erään lapsen isoisä hymyssä suin lastentarhanopettaja Liina-Mari Ylhäisiltä keravalaisen Kalevan päiväkodin kevätjuhlassa.

Lastentarhanopettajille palkankorotusta vaativa Ei leikkirahaa -kampanja on tehnyt Liina-Marista kotipaikkakunnallaan jonkin sortin julkkiksen. Kansanliikkeen koordinaattorina hän on esiintynyt televisiossa ja antanut lukuisia lehtihaastatteluita.

– Kampanjan ollessa kiivaimmillaan tein tätä hommaa useita tunteja päivässä. Hiljaisimpina hetkinäkin kampanjointi on vienyt muutaman tunnin viikossa. Kyllä tällaista kansalaisvaikuttamista voi harrastukseksi kutsua tai toiseksi työksi, Liina-Mari naurahtaa.

Vaikuttamisen palo syttyi viime maaliskuussa, kun media uutisoi pääkaupunkiseudun kuntien sopimasta lastentarhanopettajien palkkakartellista.

– Se oli viimeinen pisara. Monen muunkin mitta täyttyi. Media kohisi ja Facebookiin syntyi nopeasti Ei leikkirahaa -ryhmä. Ajattelin, että nyt asialle lopulta voi tapahtua jotain. Liityin heti itsekin mukaan.

Liikkeen aktiiveille alkoi sadella haastattelupyyntöjä. Ryhmässä oli paljon intoa ja ideoita, mutta ei selvää suunnitelmaa. Kansanliike tarvitsi kuitenkin johtohahmon, joka antaa liikkeelle kasvot ja tietää, mitä missäkin työryhmässä ja kunnassa tapahtuu. Muut kannustivat Liina-Marin koordinaattoriksi.

– En ole aiemmin ollut tällä tavalla missään kansalaistoiminnassa mukana, mutta liike vei mennessään. Samalla kiinnostuin ammattiyhdistystoiminnasta, ja minut valittiin Keravan lastentarhanopettajien luottamusmieheksi.

 

Palkkaa Liina-Mari ei vapaaehtoistyöstään saa, mutta hän toivoo, että urakka poikii tulevaisuudessa palkankorotuksen hänelle ja tuhansille muille.

– Minulle liikkeessä ei ole kyse vain tasa-arvosta ja palkasta, vaan myös työn näkyväksi tekemisestä ja alan arvostuksen nostamisesta sille tasolle, joka sille kuuluu. Minusta julkisuudessa ollut kuva varhaiskasvattajien työstä ei ole vastannut päiväkotien todellisuutta.

Liina-Marin mukaan muun muassa alati muuttuvat tilanteet tekevät lastentarhanopettajan työstä vaativaa. Henkilökunnasta voikin olla yllättäen vajausta tai esimerkiksi lasten levottomuuden vuoksi suunnitelmia pitääkin muuttaa. Taskusta täytyy vetää plan B.

– Varhaiskasvatuksen uudet suunnitelmat ovat lisänneet työn vaativuutta. Esimerkiksi uusi opetussuunnitelma on velvoittava ja entistä laajempi. Se on lisännyt dokumentointi- ja paperityötä.

Vaikka koordinaattorin pesti on haukannut aimo osan Liina-Marin vapaa-ajasta, hän kokee myös saaneensa paljon. Tunne siitä, että on omalla työllään ja persoonallaan voinut edistää ison ihmisjoukon asiaa, on huikea.

Liike on saanut paljon näkyvyyttä, ja yleinen palaute on ollut kannustavaa.

– Ammattiyhdistysliike on saanut lisää virtaa. Tavalliset ihmiset ovat tehneet kuntalaisaloitteita palkkauksesta eri puolilla maata. Samoin vanhemmat ovat alkaneet pohtia, onko oikein, että lapsemme saa laadukasta varhaiskasvatusta, mutta opettaja kituuttelee palkallaan. Uskon, että jotain konkreettista tapahtuu lähikuukausina.

 

Kansanliikkeen parhaita anteja on Liina-Marin mukaan ollut yhteisön syntyminen. Tunne siitä, että kuuluu johonkin porukkaan.

– Huhtikuisessa mielenosoituksessa Helsingissä meitä oli niin paljon, että täytimme koko Mannerheimintien Eduskuntatalolta Stockmannille asti. Ajattelin, että voiko tämä olla totta. Me kaikki olimme siellä samalla asialla ja kaikilla oli mieletön taistelutahto.

Kampanja on tuonut yhteisöllisyyttä myös keravalaisten lastentarhanopettajien keskuuteen. He ovat alkaneet kokoontua säännöllisesti yhdessä pohtimaan työtään ja sen kehittämistä.

– Itse olen saanut kansalaisvaikuttamisesta myös uutta intoa työhöni. Yhteinen ponnistus on lisännyt sitoutumista työhön. Samoin tuntuu, että tämän työn arvostus on kasvanut jo nyt, Liina-Mari päättää.

Liina-Mari Ylhäisi

  • Keravalaisen Kalevan päiväkodin esikoululaisten 34-vuotias lastentarhanopettaja.

  • Keravan lastentarhanopettajien luottamusmies.

  • Valmistui lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistosta 2012. Teki sijaisuuksia, kunnes sai vakituisen työpaikan Kalevan päiväkodista neljä vuotta sitten.

  • Harrastaa kansalaisvaikuttamisen lisäksi joogaa, kahvakuulailua, lenkkeilyä ja puutarhanhoitoa.