Miten voisin tukea maahanmuuttotaustaista oppilasta? Tämä on kysymys, johon luokanopettaja ja väitöskirjatutkija Faruk Nazeri on uransa aikana vastannut useasti. Aina samalla tavalla.
– Heidät kohdataan samoin kuin kaikki muutkin oppilaat, yksilöinä.
Vaikka kysymys kumpuaa hyvästä paikasta eli tarpeesta auttaa, se on Farukin mielestä ongelmallinen. Kysymyksenasettelu sisältää hänen mielestään olettaman, että maahanmuuttotaustaiset oppilaat olisivat yhtenäinen ryhmä.
– Kyllä mä ajattelen niin, että oppilaat tulisi nähdä joka hetki yksilöinä.
Kohtaaminen yksilötasolla on Farukin mielestä opettajien resurssipuutteiden takia mahdotonta. Ryhmäkoot voivat olla isoja. Joka paikkaan ei voi revetä.
Farukilla itsellään on koulusta ja opettajista hyvät kokemukset. Hänen opettajansa Suomessa tutustuivat oppilaisiinsa ja osasivat kannustaa eteenpäin.
Faruk ajattelee, että kehut ja rohkaisut ovat tärkeitä oppilaan itsetunnon kehittymiselle. Mutta kulttuuritaustasta riippumatta oppilaille tulee antaa rakentavaakin palautetta.
– Jos positiivisuuteen jäädään leijailemaan, ei se välttämättä kannusta oppilasta antamaan parastaan.
Maahanmuuttotaustaisiin oppilaisiin liittyy Farukin väitöskirjatyökin. Hän tutkii maahanmuuttotaustaisten nuorten Pisa-tuloksia ja niihin vaikuttaneita tekijöitä.
Jonnekin kauas jäi äiti
Faruk syntyi kurdiperheeseen Iranissa 1989. Hän oli yhdeksänvuotias, kun isä ilmoitti, että nyt lähdetään reissuun. Sieltä ei palattu koskaan kotiin. Perhe pakeni Turkkiin.
Sieltä he yrittivät päästä Euroopan puolelle matkustamalla Kreikkaan.
– Ylitimme joen kumiveneellä. Kreikkaan asti emme koskaan päässeet vaan jäimme rajalla kiinni, ja meidät palautettiin Turkkiin.
Perhe pääsi lopulta Suomeen vuonna 2001 kiintiöpakolaisina. He asettuivat aluksi Kemiin.
Jonnekin kauas kotimaahan jäi Farukin äiti, se ainoa ihminen, joka kohtasi pojan sellaisena kuin hän oli. Jotain Farukissa särkyi, kun yhteys äitiin katkesi.
Katkenneita yhteyksiä Faruk on riimitellyt kasaan pitkin elämäänsä. Suomiräpistä tuli ensimmäinen kieli, jonka hän tunsi aidosti omakseen.
Etenkin Pyhimyksen riimit tuntuivat Farukista niin herkullisilta, että hän alkoi opetella niiden avulla entistä parempaa suomea. Räppi antoi kieleen sellaisia nyansseja, joita koulussa ei voinut oppia.
– Suomen kielioppi oli jotenkin alusta asti minulle hyvin looginen.
Opettajat huomasivat Farukin kielellisen lahjakkuuden jo valmistavalla luokalla. Siinä vaiheessa perhe asui Hämeenlinnassa. Opettajat ylistivät kilpaa, ja kehut ruokkivat nuoren pojan itsevarmuutta.
Faruk ei muista opettajien kohdelleen häntä kertaakaan ennakkoluuloisesti.
– Yläkouluni opo Espoossa sanoi, että susta voi tulla mitä ikinä haluat, jos teet töitä sen eteen.
Kehut antoivat uskoa tulevaan, vaikka Faruk välillä keskeyttikin lukion. Hänestä tuli isä 18-vuotiaana, ja hän haaveili räppärin ja näyttelijän työstä.
Lopulta Faruk suoritti lukion ja pääsi opiskelemaan luokanopettajaksi. Räppi pysyi koko ajan mukana, tosin ensin hän riimitteli vain omaksi ilokseen.
Räppi antoi kieleen sellaisia nyansseja, joita koulussa ei voinut oppia.
Räppäävä impressionisti
Kielioppi on Farukille kielen ääriviivat, ja niiden sisään Pyhimyksen riimit toivat värit.
– Pyhimyksen lyriikat haastoivat ajattelemaan. Niissä oli kiehtovia assosiaatioita.
Pyhimys, Mikko Kuoppala, jatkaa taiteellista mielikuvaa mieltäen itsensä artistina impressionistiksi.
– Lyriikkani ovat siveltimen vetoja sinne ja tänne.
“Mä haluun puhuu mun geeneist tai meiän kaikkien. Ne tekee meist eri meit ei esineit.”
Riimit ovat Pyhimyksen Tuhansien murheellisten lainien maa -kappaleesta. Sen musiikkivideossa vilahtanut kurdien vapaustaistelija Abdullah Öcalan kiinnitti tuolloin 16-vuotiaan Farukin huomion.
– Mikäs tyyppi tämä on, nyt 35-vuotias Faruk muistaa miettineensä parikymmentä vuotta sitten Pyhimyksestä.
Lopulta Pyhimyksestä tuli Farukille suunnannäyttäjä ja mentori.
Mutta vielä tuolloin toisilleen tuntemattomina he kulkivat kohti samaa päämäärää, tosin eri aikoina. Molemmat opiskelivat opettajanopintoja, mutta kumpikaan ei ole tehnyt opettajan töitä.
Tylsistyttävä totteleminen
Toisin kuin Faruk, Mikko arvelee olleensa peruskoulussa melko vihattu oppilas opettajien keskuudessa. Tai kyllä jotkut opettajat tykkäsivät.
– Sellaiset älykkäät, Mikko lohkaisee.
Hän tarkoittaa, että suurin osa opettajista ei arvostanut näsäviisasta ja äänekästä Mikkoa.
– Olin luokan pelle.
Koulu sujui silti tyydyttävästi. Musiikin numero Mikolla oli 6 ja äidinkieli 7.
– Koulussa opetetut kiinnostavatkin asiat jäivät sen tylsistyttävän tottelemisen alle. Filosofia ja taide kuitenkin kiinnostivat, tosin eivät koulussa vaan oman pään sisällä.
– Olen aina ollut itsevarma. Tiesin että olen fiksu, vaikka kukaan muu ei sitä nähnyt.
Fiksuus näkyi myöhemmin lukiossa ja yliopistossa. Sisään Helsingin yliopistoon Mikko pääsi haastattelun perusteella. Opinnot etenivät loppusuoralle. Sitten opettajaharjoittelua ja gradua vaille valmis matematiikanopettaja tajusi, että suunta on väärä.
Räppi vei mennessään.
Onneksi sanoo Faruk. Ilman Pyhimyksen riimejä olisi hänenkin elämänsä saattanut johtaa eri poluille.
Pyhimyksestä kasvoi muutamassa vuodessa Farukille merkittävä esikuva. Hän kutsui artistin katsomaan esitystään Helsingin Kellariteatteriin, jossa hän oli harrastenäyttelijänä. 20-vuotias Faruk oli opetellut idolinsa kappaleita ja halusi näyttää, mitä osaa.
– Onpa kiusallista, muistaa Mikko ajatelleensa seuratessaan Farukin esitystä takarivistä.
Hän ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen, olihan hän paikalla kutsuvieraana.
– Esitys oli kiusallinen, sillä räppiä ei voida vetää niin kuin jotain Kolmea cowboyta karaokessa.
Farukissa oli silti jotain, joka kiinnosti Mikkoa heti.
Kellariteatterin esityksestä alkoi Farukin ja Mikon ystävyys, joka on poikinut myös taiteellista yhteistyötä. Jo seitsemän vuoden ajan Faruk on kuvannut dokumenttia Mikosta, eräänlaista taiteellista elämäkertaa. Kumpikaan ei tiedä, mihin se päättyy.
Sen he kuitenkin tietävät, että opettajan ura tuskin kummallakaan on edessä.
Liian ahne ja laiska opettajaksi
Opettajan työhän on ihan koiranvirka. Paska palkka ja vaatimuksia on ihan liikaa, Mikko sanoo.
Jotain opettajaopinnoista kuitenkin jäi käteen. Mikko tapasi niiden aikana tulevan vaimonsa, joka opettaa nykyisin uskontoa.
Opettajan työ voisi olla Mikon mielestä ihan mukavaakin, mutta se ottaa enemmän kuin antaa. Tosin paljon on ottanut räppärin urakin, mutta sitä Mikko ei pysty lopettamaan. Syyt ovat taloudelliset.
– Kaikki maksaa. Keikat on pakko vetää vaikka aina ei jaksaisi.
Faruk kuitenkin näkisi ystävänsä erinomaisena erityisopettajana kohtaamassa oppilaita yksilöinä.
– Olen ihan liian ahne ja laiska opettajaksi. Sitä paitsi puhuisin aivan liikaa ja jättäisin liian vähän aikaa harjoittelulle, Mikko sanoo.
Faruk puolestaan uskoo hänestä itsestään on enemmän arvoa yhteiskunnalle tutkijana kuin luokanopettajana.
Toisen ihmisen tietoista kohtaamista voi Farukin mielestä opetella, ja opettajan kannattaakin. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kohtaamiskokemuksia on miettinyt Mikkokin.
– Käsky kuuluu: tule ja integroidu, mutta nähdäänkö heidät silloin ihmisinä ja yksilöinä?
Päivitetty 19.3. klo 5.52: Tampereen Kellariteatteri on muutettu Helsingin Kellariteatteriksi.