Lakinurkka: En saanut hakemaani virkaa, mitä voin tehdä?

Viranomaisella on varsin paljon harkintavaltaa virkavalintapäätöksissä. Siksi päätöksestä kannattaa valittaa vain, jos siihen on vahvat perusteet.

Opettajan tehtäviin on säädetty tiukat kelpoisuusvaatimukset. Virkaan voidaan valita vain hakija, joka täyttää kelpoisuusehdot hakuajan päättymiseen mennessä.

Lisäksi perustuslaissa säädetään virkojen yleisistä nimitysperusteista. Koulutuksen järjestäjällä on kuitenkin valta päättää, minkälaisen painoarvon se antaa esimerkiksi työkokemukselle tai lisäopinnoille.

 

Työnantajan täytyy antaa pyydettäessä virkaa hakeneista tehty ansiovertailu. Sen perusteella voi arvioida, valittiinko tehtävään kelpoinen opettaja ja onko tämä yleisillä nimitys- perusteilla arvioiden ansioitunein.

Työnantaja voi asettaa hakijalle lisäkriteereitä, esimerkiksi edellyttää luokanopettajalta valmiutta opettaa musiikkia. Jos tällaisia kriteereitä on hakuilmoituksessa, ne tulee ottaa huomioon valintaa tehtäessä.

Työnantajan pitää perustella valintansa. Perustelut eivät saa olla yleisluontoisia. Niistä tulee käydä ilmi, miksi opettaja valittiin virkaan.

Virkavalintapäätös ei saa olla tasa-arvolain eikä yhdenvertaisuuslain vastainen. Valintapäätökseen eivät saa vaikuttaa esimerkiksi raskaus, perhevapaat, ikä, sukupuolinen suuntautuneisuus tai kansalaisuus.

 

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä 14 vuorokauden kuluessa virkavalintapäätöksen tiedoksisaannista. Vaatimus täytyy tehdä päätöksen liitteenä olevan ohjeen mukaan.

Jos päätöstä ei oikaisuvaatimuksesta huolimatta muuteta, voi hallinto-oikeuteen tehdä kunnallisvalituksen. Tämä pitää tehdä 30 päivän kuluessa oikaisupäätöksen tiedoksisaannista. Valituksen voi tehdä vain, jos katsoo päätöksen olleen lainvastainen.

Hallinto-oikeus voi kumota valintapäätöksen. Se ei voi valita valituksen tehnyttä virkaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisusta on vielä mahdollista hakea valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

OAJ:n sivuilta löytyy tietoa virkavalinnasta sekä valmiit mallit oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen tekemistä varten.

 

Virkavalintapäätöksistä kertoi OAJ:n juristi Kristiina Tuhkiainen. Kuva: Jarkko Mikkonen.

 


Kysy lakiasioista Tällä palstalla käsitellään opettajan oikeusturvaan ja lakiasioihin liittyviä kysymyksiä ja ilmiöitä. Onko sinulla kysymys työhösi liittyvistä oikeuksista tai vastuista? Lähetä se sähköpostitse osoitteeseen: [email protected]. Viestin otsikoksi Lakinurkka.