Opinnot ensin työvoimapulassakin – osaamisesta ei saa tinkiä varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoita houkutellaan töihin kesken opintojen. Yliopistollisen harjoittelupäiväkodin johtaja Anne Toivonen varoittaa lyhytnäköisyydestä.

Ymmärrän kuntien tuskan, kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei tahdo löytyä, sanoo Rauman yliopistollisen harjoittelupäiväkodin johtaja Anne Toivonen.

Hänestä sijaistavien opiskelijoiden heittäminen syvään päätyyn on kuitenkin lyhytnäköistä. Työnteko ei saa syödä opiskeluintoa.

– Opiskelijoita pitää perehdyttää ja kannustaa suorittamaan opinnot loppuun, jotta saadaan motivoituneita ja osaavia työntekijöitä.

Toivosen johtaman Rauman pikkunorssin opiskelijat voivat halutessaan jättää nimensä sijaislistaan. Opinnot menevät silti aina työn edelle.

 

Opinnot huomioidaan myös työvuorojen järjestelyssä. Näin vakaopettajien on helpompi suorittaa jatko-opintoja Turun yliopistossa työn ohessa.

– Opintoihin kannustaminen on tuonut meille paljon hyvää osaamista, asennetta ja näkökulmaa, Toivonen sanoo.

Hän muistuttaa, että pedagogiset opinnot antavat tietoa, tutkimustaustaa sekä tieteenalaan liittyvää osaamista ja näkökulmaa. Koulutuksella varmistettu osaaminen takaa jatkossakin laadukkaan varhaiskasvatuksen.

Toivosen mielestä yliopistokoulutusta tarvitaan ja aloituspaikkoja pitää avata kiireesti entistä useammalle.

 

Vakaopettajat Raumalla

  • Varhaiskasvatuksen opettajapäivillä Raumalla 24.–25.9.2022 puhutaan 130-vuotiaasta varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksesta.
  • VOL:in jäsenet voivat seurata luentoja suorina striimauksina. Linkki striimauksiin löytyy sähköpostiin saapuneesta jäsenkirjeestä.