Leeni Karosto entisestä kollegastaan: ”Uutena opona sain tukea”

Nykyisin Vaskivuoren lukiossa työskentelevä Leeni Karosto muistaa, miten lämpimästi historian ja yhteiskuntaopin opettaja Mari Silvennoinen otti hänet vastaan Vantaan Kilterin kouluun.

Hyvä entinen työtoveri!

Muistan vieläkin ensitapaamisen kanssasi Kilterin koulussa Vantaalla vuonna 2004. Oli ensimmäinen työpäiväni opona. Tulit työhuoneeseeni, istuit hymyillen minua vastapäätä, ja aloimme jutella.

Olimme molemmat työuran alussa, olit ollut Kilterissä vuoden pidempään. Teit puolipäiväisesti opon hommia, ja sain sinulta paljon apua varsinkin opoilun alussa. Opetit minulle esimerkiksi powerpointin käyttöä.

Kanssasi oli helppo tehdä yhteistyötä ensi hetkestä alkaen. Se, että työpaikalta löytyi samanhenkinen ihminen, tuntui onnenpotkulta.

Olet selkeä ja taitava esiintyjä. Hahmotat hyvin kokonaisuuksia ja sinulla on näkemyksiä siitä, mihin suuntaan asioita kannattaisi kehittää. Olet opiskellut työn ohessa, ja kehitysmyönteisyytesi näkyy siinä, että olet edennyt vararehtoriksi.

Toisinaan olemme tavanneet kahvikupposen äärellä vapaa-aikana, ja yhteiset reissut valtakunnallisille opopäiville ovat olleet ikimuistoisia.

Olimme kollegoita kahdeksan vuotta, kunnes siirryin opinto-ohjaajaksi Vaskivuoren lukioon. Yhteistyömme jatkuu, koska vierailen yläkouluyhteistyön merkeissä koulussasi.

 

Tehdään tulevaisuuksia

  • OAJ nostaa kampanjalla esiin opettajuuden merkitystä ja arvostusta.
  • Kampanjan juttusarjassa kiitoksen vastaanottanut opettaja lähettää oman kehuviestinsä valitsemalleen kollegalle.

tehdääntulevaisuuksia.fi