Viisivuotias Aleksi hermostuu matematiikan tehtävään, heittää kirjan lattialle ja piiloutuu käsivarsiensa suojaan. Muut lapset pysähtyvät ja katsovat ihmetellen Aleksia.
Opettaja kyykistyy Aleksin viereen ja kysyy hiljaa, onko tämä valmis juttelemaan. Hän laskee viiteen ja pyytää Aleksia hengittämään rauhallisesti kunnes tunnepurkaus on ohi.
”Sua taisi kiukuttaa tosi paljon. Turhauttiko tehtävä vai ärsyttääkö joku muu”, opettaja kysyy.
Tutkija Mirja Köngäs vakuuttaa, että lempeys, hyväksyntä, läsnäolo ja turvallisuus riittävät lasten kanssa toimimiseen. Hänen keksimänsä esimerkki Aleksista kuvaa, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Tunneälykäs varhaiskasvatus on sitä, että aikuinen selvittää yhdessä lapsen kanssa, millainen tunne käytöksen taustalla on. Näin lapsella on mahdollisuus kertoa aikuiselle myös ikävistä tunteista, kuten surusta tai suuttumuksesta.
− Tunneälykäs opettaja osaa auttaa lasta tunteiden lukemisessa silloin, kun lapsi itse on siihen liian pieni, Köngäs sanoo.
Pieni lapsi saattaa piilotella tunteitaan, koska ne tuntuvat hämmentäviltä. Äidin ikävöinti voi purkautua kavereille huutamisena. Pelko siitä, että ei pääse mukaan leikkiin saattaa näkyä tönimisenä jonossa.
Väitöstutkimuksessaan Köngäs havaitsi, että lapset näyttävät päiväkodissa herkemmin tunteitaan muille lapsille kuin aikuisille.
Miksi näin on? Ehkä lapsi pelkää, mitä seurauksia kertomisesta voi olla. Hän saattaa epäillä, etteivät aikuiset usko tai ymmärrä häntä.
− Lasta musertaa, jos hän tuntee itsensä hylätyksi paljastaessaan tunteensa tai ei saakaan sellaista tukea ja apua, jota odotti. Lapsi voi myös kokea, että negatiiviset tunteet ovat pahasta ja niitä kuuluu piilotella.
Mistä lapset olisivat moisia ajatuksia saaneet? Ehkäpä siitä, että me aikuiset esitämme olevamme jatkuvasti positiivisia ja täydellisiä.
Jokaisella lapsella on oikeus tunnekasvatukseen.
Entä miksi tunteiden piilottelu huolettaa Köngästä? Siksi että padotut tunteet voivat purkautua vaarallisia reittejä ja lopulta johtaa jopa väkivaltaan tai päihderiippuvuuksiin.
− Jos lapsi on oppinut, että tunteissa on jotain vikaa, pelottavaa ja vahingollista, hän vaikenee niistä. Sisään pakkautuu valtava määrä surua, vihaa, pettymystä, syyllisyyttä ja epäreiluutta, eikä lapsi enää tiedä, miten erottaa ne toisistaan.
Jokaisella lapsella on Könkään mukaan oikeus sellaiseen kasvatukseen, jossa hän voi opetella kertomaan omista tunteistaan ja käsitellä niitä turvallisen aikuisen kanssa.
Välillä tunteet ottavat vallan aikuisestakin. Köngäs rohkaisee opettajia näyttämään myös ikäviä tunteita. Opettajakin saa olla hämmentynyt, väsynyt, turhautunut ja kyllästynytkin. Silloin hänen tulee sanoittaa tunteensa lapsille sopivalla tavalla.
Tunneäly on neurologinen fakta ja tunneälykäs pedagogiikka osa varhaiskasvatuksen opettajan ammattitaitoa.
− Tunneälykäs varhaiskasvatus auttaa ymmärtämään lapsia ja ylläpitämään omaa kutsumustaan opetustyöhön arjen vaikeuksien keskellä. Toimiva, yhteen hiileen puhaltava tiimi ja hyvä johtajuus ovat edellytyksiä, joilla päiväkotiin luodaan turvallinen ja empaattinen ilmapiiri, Köngäs sanoo.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa todetaan, että opettajilta edellytetään ammattitaitoa ja herkkyyttä havaita lasten tunnetiloja sekä muuttaa ja suunnata omaa toimintaansa niiden mukaisesti.
Entä miten kävi tarinan Aleksille? Hän nostaa päänsä käsistä ja sanoo, ettei vain tajua laskua. Opettaja kertoo, että on aivan luonnollista, että pistää vihaksi, kun joku asia ei onnistu. Se tuntuu epäreilulta. Mutta mitä enemmän raivoa kasaantuu, niin sitä vähemmän aivot pystyvät keskittymään ja päättelemään. On tärkeää oppia rauhoittumaan.
Opettaja pyytää Aleksia nostamaan kirjansa. Yhdessä he poimivat esiin tehtäviä, joissa Aleksi on onnistunut. Niitä on paljon enemmän kuin pieleen menneitä.
”Jos tehtävä on liian vaikea, voit ottaa sen kotiin läksyksi tai voimme katsoa sitä myöhemmin yhdessä”, opettaja sanoo.
Aleksi jatkaa muiden tehtävien parissa kaikessa rauhassa.