Miten ammattiin opiskelevat nuoret näkevät työn ilon? Se selviää toukokuussa pitkästä aikaa livetapahtumana järjestettävässä Taitajassa, jossa opiskelijat kilpailevat ammattiosaamisen suomenmestaruuksista työn ilon teemalla.
Parempaa teemaa ei tapahtumalla voisi ollakaan, tuumaa Hannele Laaksonen. Hän opettaa tulevia leipuri-kondiittoreita Porin Winnovassa ja toimii Taitajassa lajivastaavana.
Ammattitaitokilpailun tarkoitus on saada nuoret innostumaan osaamisestaan ja kehittämään sekä haastamaan itseään.
– Näin saadaan myös onnistumisia ja ilon hetkiä.
Nuorille itselleen työn ilo on vielä vaikeasti avautuva sanapari, sanoo Laaksonen.
– Moni ajattelee, että työ on pakko. Miten siitä voi saada iloa?
Työn iloa ei voikaan suoraan opettaa: se pitää löytää kokemusten kautta. Vaikutusta on myös sillä, miten opettaja itse suhtautuu työhönsä.
Kolme vuotta sitten leipomoteollisuudesta koulumaailmaan siirtynyt Laaksonen sai hiljattain ison oivalluksen nykytyönsä iloista. Hänen vastavalmistunut opiskelijansa oli saanut heti töitä ja harkitsee myös jatko-opintoja.
– Sanoin kollegalle, että nyt tiedän, miltä työn ilo tuntuu! Nuoret lähtevät elämässään eteenpäin ja löytävät oman paikkansa.
Kilpailijoiden Laaksonen toivoo muistavan, että jo finaaliin pääseminen on suuri onnistuminen.
Taitaja-kilpailut järjestetään Porissa 16.–19.5.2022.