Lehtien mielipideosastoissa ruoditaan opettajan ammattia, sen arvostusta ja suosion laskua. Oma näkemykseni perustuu käsitteisiin kutsumus ja kokemus. Korostan tässä yhteydessä sanaa kutsumus.
Olen ollut opettajana vuodesta 1983 ja kokenut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Pääasiassa olen nauttinut täysin siemauksin.
Aloittaessani opettajana tietokoneista saati kännyköistä ei ollut koulussa tietoakaan. En luvannut oppilailleni ”ummet ja lammet” erilaisia elämyksiä, ja silti homma hoitui ja hoituu edelleen.
Entä nyt. Koulussa hukumme informaatioähkyn keskelle. Haluaisin olla koko sielullani historian ja yhteiskuntaopin opettaja, mutta aina se ei vaan onnistu. Aina tulee uusia projekteja, mutta myös opetusta ja oppilaiden huomioimista. Nykyään ”koskaan ei saa olla vain”, vaan aina yritetään miellyttää sekä oppilaita että heidän vanhempiaan.
Edustan koulumaailmassa ja opettajanhuoneessa ”mennyttä maailmaa”, en ainoastaan oppiaineeni takia, vaan myös opetustavoiltani. Oppilaat nauttivat kokemukseni tuomasta ”muinaishistoriallisesta” opetustyylistä ja arkitodellisuuden tietämyksestäni.
Uskon, että opettajista ei tulevaisuudessa tule olemaan pulaa, kun vain muistetaan, että kutsumus on se tärkein asia valittaessa opettajan uraa. Kokemus lisää tietoa ja tieto ei vanhene koskaan.
Minulle tärkeintä on tämän kaiken lisäksi olla oppilailleni auktoriteetti, mutta myös jonkinlainen arvokas ”jäänne” muinaisuudesta.
Juha Javanainen
historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Tampere