Lukijan mielipide: Piharatamon monet opetukset

Hei sinä, joka opettelit koulussa kasvikokeeseen piharatamon, osasit sen ja ehkä unohdit sittemmin. Saatat ajatella tehneesi turhaa työtä. Tuollaiset jututhan löytyvät nykyään Googlesta.

Kasveja päntätessäsi opit kuitenkin muutakin kuin kasvin nimen. Opit mieleenpainamisen tekniikoita ja kokeiden tehtävätyyppejä. Opit kaveritaitoja, kun kävit muiden oppilaiden kanssa keräämässä kasveja.

Ratamoa vihkoon kiinnittäessäsi kehitit hienomotoriikkaa, käsialaa ja vihkotyöskentelyä. Jos kontaktimuovi meni ryppyyn tai takertui, kehittyi myös tunnesäätelytaitosi.

Kansanperinne tuli tutuksi, kun vanhempasi tai kaverisi kertoivat, että ratamonlehden voi laittaa haavan päälle.

Vaikka et muistaisi, millainen piharatamo on, muistat ehkä kuitenkin, että se on kasvi eikä esimerkiksi lastentavaroita valmistava yritys.

Jos olit tarkkana äidinkielen tunneilla, tajuat asian siitäkin, että kasvien nimet kirjoitetaan pienellä ja yritykset isolla. Oli miten oli, kun törmäät sanaan, sinun on helpompi ymmärtää tekstiä.

Ennen kaikkea opit tieteellistä eli kategorisoivaa ajattelutapaa, jossa yhteisen maailmamme asioita ja ilmiöitä tutkitaan ja laitetaan luokkiin, joita sitten otsikoidaan ja joista rakennetaan hierarkioita. Opit siis tiedon käsittelyn taitoja.

 

Jos piharatamo jäi mieleesi, muistat ehkä myös, että kasvi pärjää tiiviissä ja tallatussa maassa, jossa moni muu kasvi ei pärjää.

Osaat ehkä reagoida, kun piharatamo ilmestyy pihallesi. Hankitko ilmastuskengät, kiveätkö polun kasvin päälle vai annatko piharatamon vain olla rauhassa?

Ehkä kasvien kerääminen oli sinusta hauskaa ja opettelit niitä lisää. Tai sitten sinä olit juuri se, joka kiinnostui aiheesta niin paljon, että opiskeli isona biologiksi.

 

Ihminen voi elää täysipainoisen ja sisältörikkaan elämän uhraamatta yhtään koulunjälkeistä ajatusta piharatamolle, mutta ei yhdestä piharatamosta aivojesi poimuissa haittaakaan ole.

Levytila ei lopu kesken. Sitä paitsi Google Lens on erittäin epäluotettava kasvien tunnistamisessa.

 

Leena-Maija Kenttämies
S2-opettaja, Hämeenlinna

 

Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.