Olen toiminut ammatillisessa koulutuksessa seitsemän vuotta opettajana ja ryhmänohjaajana. Viime talvena ennen koronaa kiersin kuntapäättäjän roolissa Hollolan kouluja ja päiväkoteja nähdäkseni, mitä koulun arki on. Sain kuvan, että kouluilla on hyvä meininki ja pöhinä.
Uusia näkökulmia koulutyöhön toi OAJ:n alueyhdistysten järjestämä oppivelvollisuusseminaari, johon sain kuntapäättäjänä kutsun. Esitysten ja kommenttien myötä jäin haukkomaan henkeäni opettajien valtavan työmäärän edessä.
Viime keväänä opettajat joutuivat siirtymään pikavauhtia etäopetukseen. Samaan aikaan, kun opetushenkilöstö taistelee koronaa vastaan, opettajat joutuvat kantamaan huolta poissaoloista, opintojen etenemisestä tai keskeytymisestä.
Opettamisen lisäksi on pidettävä huoli työrauhasta, arvioitava kokeita, pidettävä yhteyttä vanhempiin, toteutettava joustavaa hakua ja yksilöllisiä opintopolkuja, huolehdittava oppilaan ohjaamisesta jatko-opintoihin. Sen päälle tulevat vielä oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvät kysymykset.
Lista on aivan mieletön. Päivät ovat pitkiä. Vastuu on valtava. Ja silti nämä ammattilaiset jaksavat jatkaa, mutta kuinka kauan? Palkankorotus ei tuo ratkaisua, sillä se ei vähennä työmäärää.
Valtio on luvannut kustantaa kaikki oppivelvollisuuden pidentämisestä syntyvät ylimääräiset kulut. Monen seminaariin osallistuneen mielestä koulutuksen todelliset kustannukset on kuitenkin aliarvioitu.
Ensi syksynä opiskelijamäärät lisääntyvät, mutta lisääntyykö opettajien määrä? Tilanne on huono jo nyt, kun opetushenkilöstöä on irtisanottu ja ryhmäkokoja suurennettu. Yksi ammatillinen opettaja saattaa vastata neljästä ryhmästä ja samalla sijaistaa kollegaa oman toimen ohella.
Mitä tapahtuu, jos meidän kansankynttilämme palavat loppuun?
Pia Salo
Hollolan kunnanvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas (ps)
Hyvinvointivaliokunnan varapuheenjohtaja