Olen seurannut kaksijakoisissa tunnelmissa kunta-alan työntekijöiden lakkoilua lisäpalkankorotuksien ja parempien työolojen puolesta.
Lakkoilleeseen ryhmään näyttää mahtuvan monenlaisia palkansaajia, joiden palkkahaitari on käsittääkseni aika laaja.
Monien kulutushyödykkeiden hinnat ovat toki nousseet, ja tätä yleistä hintakehitystä on hyvä maltillisesti seurailla, jotta ostovoima säilyy. Tästä huolimatta sellaiset palkansaajat, joilla on vara tehdä useampi ulkomaanmatka vuodessa ja omistaa kaksi uudehkoa autoa, eivät tarvitse ylimääräisiä palkankorotuksia, joita nyt on vaadittu.
Palkkamalttia olisi syytä esimerkillään näyttää myös johtoportaassa olevien henkilöiden.
Sen sijaan ne palkansaajat, joiden nettoansiot kuukaudessa jäävät alle 2 000 euron, käyttävät varmasti rahansa toimeentuloon, niin sanottuun jokapäiväiseen leipään. Heille soisi myös jotain jäävän sukanvarteen, ja heille lisäpalkankorotukset ovat enemmän kuin tarpeen.
Nettona alle 2 000 euroa ansaitseville lisäpalkankorotukset ovat enemmän kuin tarpeen.
Toinen asia, josta on lakkoiltu, ovat paremmat työolot.
Terveellinen sisäilma, työnjohdolliset seikat kuten järkevät työvuorot, tiedottaminen ja monet muut ulkoiset tekijät, ovat asioita, joihin yksittäisen työntekijän voi olla vaikea vaikuttaa. Näitä ei kuitenkaan korjata palkkoja nostamalla.
Toisaalta voimme varsin suoraan vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen omalla käytöksellämme toisia työntekijöitä kohtaan.
Lasse Ryhänen
Kontiolahti
OAJ vastaa
Virka- ja työehtosopimuksilla sovitaan paljon muustakin kuin palkoista.
Neuvottelujen tuloksena saatavat korotusprosentit eivät suoraan kerro sitä, millainen korotus näkyy työntekijän tilinauhassa. Sen sijaan prosentit kertovat siitä rahamäärästä, jolla opettajien palkkoja ja työn tekemisen edellytyksiä voidaan kohentaa.
Virka- ja työehtosopimuksilla voidaan esimerkiksi määritellä yksittäiselle opettajalle kohdennettavaa työkuormaa.
Petri Lindroos
Neuvottelujohtaja
Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.