Tiina Karjalainen: Pidetään yhtä

Rinteen hallituksen ohjelmassa koulutuspolitiikan suunta on oikea ja koulutuspoliittinen selonteko tulee tarpeeseen. Koulutuksen kehittämiseksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä: parlamentaarista käsittelyä ja yli hallituskausien jatkuvaa suunnitelmallisuutta sekä kestäviä rahoitusratkaisuja.

Mutta pystytäänkö eri kouluasteita koskevat hallitusohjelmalupaukset pitämään?

 

OAJ:n valtuutetut ovat huolissaan puutteellisista resursseista, jotka vaikuttavat opettajien työntekoon ja työhyvinvointiin. Lainsäädännön kautta tulevat uudet tehtävät, kuten korkeakoulupaikkojen lisääminen tai oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle, vaativat voimavaroja.

Kerroimme valtuuston syyskokouksessa vierailleelle opetusministeri Li Anderssonille huolemme monin tavoin oireilevista oppilaista ja siitä, että opettajia olisi syytä kuunnella, kun uusia koulurakennuksia suunnitellaan.

Nyt jos koskaan järjestömme pitää olla yhtenäinen.

Nyt jos koskaan järjestömme pitää olla yhtenäinen. Tärkeää on, että seisomme yhdessä sopimiemme tavoitteiden takana. Tuleva neuvottelukierros vaatii sitä.

Tarvitsemme palkkaohjelman, jotta maisteri saa maisterille kuuluvan palkan. Kuten pohjalaiset valtuutetut puheenvuorossaan sanoivat: ”Att man uppskattar läraryrket syns i högre lön – och högre lön gör läraryrket mera lockande och uppskattat.”

Toimiston väki tarvitsee kaiken meidän tukemme tulevalla neuvottelukierroksella. Varmasti me kaikki toivomme, että ratkaisut löytyvät neuvotteluteitse eikä järjestöllisiin toimiin tarvitse ryhtyä.

 

Olemme tekemässä OAJ:lle strategiaa, joka oikeasti vaikuttaa siihen, miten me järjestönä toimimme – niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Paitsi me valtuutetut, myös jäsenemme kentällä ovat syksyn aikana päässeet mukaan strategiatyöhön, joko jäsenilloissa tai netissä.

Strategiatyön rinnalla kulkee järjestötoiminnan uudistamishanke. Jotta OAJ on houkutteleva myös tulevaisuudessa, meidän on luotava nahkamme.

Tarvitsemme vahvan OAJ:n, josta jäsenet voivat olla niin ylpeitä, että mielellään suosittelevat jäsenyyttä myös uusille kollegoilleen.

 

Tiina Karjalainen

tiina.karjalainen@kuopio.fi

Kirjoittaja on OAJ:n valtuuston puheenjohtaja.