Lomalla moni vuoden varrella ohi kiitänyt – hädintuskin havaittu – ajatus jäsentyy näkemykseksi.
Joskus jäsentymisen huomaa yllättävässä tilanteessa. Minulle näin tapahtui joulunpyhien aikaan keittiönpöytäkeskustelussa ystävien kanssa.
Keskustelu polveili aiheesta toiseen, niin kuin hyvässä seurassa usein käy.
Kun ajatustenvaihto kääntyi yhteiskunnan kuulumisiin, ystävämme totesi melkein lakonisesti, kuin itsestäänselvyytenä: ”Niin kauan kuin opettajat ja poliisi voivat hyvin, koko yhteiskunta voi hyvin. Mutta jos he eivät saa tehdä työtään, kenelläkään ei ole asiat hyvin.”
Mitä enemmän kiteytystä pohdin, sitä onnistuneemmalta se vaikuttaa.
Jos yhteiskunta antaa kansalaisille hyvän koulupolun ja sivistyksen, se on turvannut keskeiset välineet elämässä pärjäämiseen. Ja jos se takaa kaikille turvallisen ympäristön, se mahdollistaa ihmisten arjen ja yhteiselämän.
Opettajat ja poliisit antavat yhteiskunnalle selkärangan, jota ilman se ei toimi.
Tärkeä kysymys onkin, miten turvaamme sen, että opettajat voivat hyvin.
On selvää, että opettajia pitää olla riittävästi ja heillä pitää olla sellaiset työolot, että työ on mahdollista tehdä. Uupunut opettaja ei varmasti voi hyvin.
Myös ammatin arvostuksesta on huolehdittava. Opettajuus säilyttää merkityksensä vain, jos alalle hakeutuu jatkossakin ikäluokkien parhaimmistoa ja he saavat ensiluokkaisen koulutuksen.
Tämä puolestaan tapahtuu vain, jos itse ammatti kiinnostaa. Työn pitää olla merkityksellistä, palkitsevaa ja innostavaa. Hyvän palkan pitäisi olla itsestäänselvyys.
Keskeinen puolustettava asia on opettajan autonomia.
Uskon myös, että keskeinen puolustettava asia on opettajan autonomia. Se paitsi säilyttää ammatin vetovoimaa myös antaa opettajalle mahdollisuuden tehdä kussakin tilanteessa oppijan kannalta parhaita ratkaisuja.
Vain itsenäisesti ajatteleva voi opettaa toisia ajattelemaan itsenäisesti. Se taas on kaiken luovuuden ja kehityksen edellytys.
Hyvät opettajat ja esimiehet: innostavaa ja antoisaa vuotta jokaiselle!
Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.
Twitterissä @HannaOttman
Tekijältä
108 sivua Opettajaa
Vuoden ensimmäinen Opettaja-lehti on poikkeuksellisen tuhti – 108 sivua ja liitteet päälle.
Lehden sivuilla törmäät kerran jos toisenkin Educaan. Suuri osa jutuista on saanut kimmokkeensa viikon kuluttua järjestettävän tapahtuman ajankohtaisista sisällöistä. Nämä aiheet tunnistat näköislehdestä vihreästä Educa-pallerosta.
Suuri lehti vaatii muhkean määrän juttuja. Niiden teko aloitettiin pitkälti jo viime vuoden puolella.
Tavoitteenamme on aina kertoa kuulumisia mahdollisimman monelta koulutusalalta, -asteelta ja paikkakunnalta, mutta yhteen lehteen mahtuu harvoin kovin laajaa kattausta. Nyt mahtui.
Infoa Educasta ja paljosta muusta saat myös mainoksista. Niitä myytiin huikea määrä: 3 liitettä, 53 mainosta ja 15 koulutus- ja työpaikkailmoitusta. Tämä 22 kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenetusi kustantaa siis osin itsensä mainostuloilla.
Ja nyt, kun sain huomiosi: mitä jos osallistuisit tulevien lehtien tekoon Opettaja.fi:ssä? Toivon, että tänä vuonna mielipidekirjoitusten määrä kasvaisi ja saisimme lisää keskustelua. Myös juttuideat otamme kiitollisina vastaan. Siis kirjoita meille, kiitos.
Johanna Äijälä