Hanna Ottman: Opitaan elämään yhdessä

12.6.2018

”Isä kysyi, missä lapset saisivat parhaan mahdollisen koulutuksen. Vastaus oli Suomi.”

Näin kertoo tässä lehdessä Hussein al-Taee, suomalaisen rauhanneuvottelukulttuurin eteenpäin viejä.

Isän kauaskatsova viisaus on saanut kauniin vastauksen pojan elämäntarinassa. Kannattaa lukea koko haastattelu.

 

OAJ on tänä kesänä mukana Porin Suomi Areenassa otsikolla Tiedolla, taidolla ja tunteella – ollaan immeisiksi!

Suomi on täynnä eri tavalla ajattelevia sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Arvot, näkemykset, toiveet ja mahdollisuudet eroavat toisistaan.

Kasvatuksella ja koulutuksella on suuri merkitys paitsi siinä, että jokaisella olisi mahdollisimman hyvät edellytykset elämään, myös siinä, että oppisimme elämään keskenämme kaikista eroavuuksista huolimatta – tai jopa juuri siksi.

Eri tavalla ajatteleviin tutustuminen ruokkii luovuutta.

Hussein al-Taee kuvaa sivistyneen ihmisen ymmärtävän, että ”asioista on olemassa enemmän kuin yksi mielipide”. Sivistynyt on ”suvaitsevainen ja valmis keskustelemaan”.

Samaa sanoo edellisellä aukeamalla haastateltu keksijä ja säveltäjä Perttu Pölönen, joka kehottaa ihmisiä poksauttelemaan kuplia ja tutustumaan toisella tavalla ajatteleviin.

Kuplat saavat kuplia, mutta iso kuva syntyy vasta, kun kuplat saavat kyytiä ja posahtavat rikki. Eri tavalla ajatteleviin tutustuminen ruokkii myös luovuutta.

Molemmat herrat osallistuvat OAJ:n järjestämään keskusteluun koulutuksen ja opettajien merkityksestä ja ”immeiksiksi olemisesta” Suomi Areenassa tiistaina 17. heinäkuuta 2018.

 

Juuri tämänkaltaiset keskustelut ja ajatuksenjuoksut ovat työn suola OAJ:ssä.

Opettajan professio varhaiskasvatuksesta yliopistoon kantaa suomalaista yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaan rakentuu tuleva yhteiskuntamme.

Jos annamme yhteiskunnan kuplaantua, kutsumme vaikeuksia. Mutta jos opimme olemaan keskenämme immeisiksi erilaisuutta arvostaen, valmistelemme vakautta ja hyvinvointia.

Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta kuunnella kannattaa ja koettaa ymmärtää toisella tavalla ajattelevia.

 

Kiitos kevätkaudesta! Nautitaan kesästä ja kärpäsistä ja tavataan Porissa joko fyysisesti tai virtuaalisesti. Seuraava Opettaja ilmestyy 10. elokuuta 2018.

 

Hyvää kesää!

 

Hanna Ottman

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

 

PS. OAJ:n ohjelma Suomi Areenassa löytyy osoitteesta oaj.fi/suomiareena. Klikkaa mukaan myös Facebookissa!

toimittajalta

Perhe on voimavara työssäkin

Olen työssä perhemyönteisessä työpaikassa. Voin tehdä etätöitä tai lyhennettyä työpäivää, jos perhetilanne niin vaatii. OAJ:lle perhe on voimavara, jonka huomioon ottaminen auttaa työssäjaksamista.

Lapset, lapsenlapset, omat vanhemmat tai appivanhemmat kaipaavat välillä apuamme. On hienoa, että akuuteissa tilanteissa voin neuvotella työnantajan kanssa, miten työtehtävissä voitaisiin joustaa. Keinoja löytyy, kun tahtoa riittää.

Perhevapaalta on kiva palata työpaikkaan, jossa huomioidaan, että kotona on pieniä lapsia. OAJ:n toimistossa kehitetään perhetilanteisiin liittyviä joustoja kaiken aikaa. Uutena on sairaan lapsen hoitopalvelu.

Tasa-arvovaltuutetun #edelläkävijä-kampanjaa tavitaan. Etenkin naisten työsuhde on liian usein uhattuna raskauden tai perhevapaan vuoksi.

Riitta Korkeakivi