Hanna Ottman: Onko koulutuksella väliä?

30.4.2018

Julkisuudessa on keskusteltu vilkkaasti opetuksesta ja kasvatuksesta. Hämmentävin keskustelu on käyty uudesta varhaiskasvatuslaista. Laki lisää päiväkotihenkilöstön pedagogista osaamista, mikä on kirvoittanut populistisia väitteitä.

Näissä väitteissä lapsi tarvitsee päiväkodissa vain sylin tai haalarinpukijan eikä henkilökunnan tule olla kovin koulutettuja.

Osa on huolissaan siitä, ettei lapsi saa enää olla lapsi, vaan joutuu opintielle liian aikaisin.

 

Uskon, että suurin osa suomalaisista on samaa mieltä siitä, että lapsi tarvitsee turvallista syliä ja hoivaa. Eikä hyvä syli katso koulutusta. Tämä on totta.

Mutta sekä päiväkodin tehtävän kaventaminen syleiksi että lapsen oppimisesta huolestuminen kertovat paljon väitteiden esittäjästä.

 

Ensinnäkin voi kysyä, millainen käsitys suomalaisesta koulutuksesta väitteiden taustalla on. Eikö lastenhoitaja tarvitse koulutustaan? Eivätkö sosionomin opinnot valmista päiväkotien arjen tarpeisiin? Tai eikö varhaiskasvatuksen opiskeleminen anna välineitä lasten kasvussa auttamiseen?

Näin täytyy ajatella, jos koulutuksen ei katsota vaikuttavan siihen, millaista hoivaa, kasvatusta ja ohjausta lapsi saa.

Uusi laki lähtee siitä, että jokaisella ammattiryhmällä on oma osaamisensa, ja päiväkodissa lapsi hyötyy niistä kaikista.

 

Toiseksi väitteet piirtävät karun käsityksen päiväkodista. Se näyttäytyy turvasäilönä, jossa aikuiset huolehtivat, että lapset ovat tallessa eivätkä vahingoitu. Näin toki onkin, mutta se on vain yksi kapea siivu päiväkodin tehtävistä.

 

Kolmanneksi väitteet paljastavat käsityksen oppimisesta ja opettamisesta. Jos pedagogisen osaamisen lisääminen herättää pelon, että lapsi joutuu päiväkodissa pulpettiin pänttäämään tietoa, käsitys oppimisesta ja pedagogiikasta on vuosikymmenien takaa.

Lapsi oppii koko ajan, ja taitava pedagogi ruokkii oppimishalua ja -taitoa kunkin lapsen kehitystason ja tarpeiden mukaan.

Päiväkotiin tullessaan lapsi voi olla niin eksyksissä itsensä kanssa, että on jo syrjäytymisputkessa.

Minut pysäytti tutkijan lausunto, jonka mukaan Suomessa kasvaa lapsia, joiden tärkein kasvattaja on digilaite. Päiväkotiin tullessaan lapsi voi olla taitava laitteen käyttäjä mutta avuton tunne- ja vuorovaikutustaidoissaan ja niin eksyksissä itsensä kanssa, että on jo syrjäytymisputkessa.

Tällainen lapsi tarvitsee hoivaa, syliä ja sosiaalista apua. Mutta hän tarvitsee myös varhaiskasvatuksen ammattilaista, jonka ydinosaamista on esimerkiksi auttaa lasta tunnistamaan tunteitaan, ilmaisemaan itseään ja toimimaan ryhmässä sekä tunnistaa oppimiseen vaikuttavat riskitekijät.

Sillä, että päiväkodissa on opettaja, joka on saanut kolmivuotisen yliopistokoulutuksen lapsen kasvun ja oppimisen tukemiseen, on oikeasti merkitystä.

Keneltä se olisi pois? Ei ainakaan lapselta.

 

Hanna Ottman

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

toimittajalta

Tietosuoja ei lisää tuskaa

EU kieltää grillimakkaran ja saunan lämmittämisen haloilla. Siinä pari uutisankkaa, joissa EU-säännöksistä on vääristelty kansalaisten vapautta rajoittava peikko.

Pian voimaan tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen GDPR:n on myös kerrottu aiheuttavan ”kaikkien aikojen paperisodan” (Taloussanomat). Kerrostalojen rappukäytäviltä nimitaulutkin pitää poistaa (Savon Sanomat).

Ei pidä. Sen sijaan maailman parhaalle tietosuojasääntelylle voisi järjestää tervetuliaisparaatin.

Asetus teettää työtä tietoja kerääville ja niitä käsitteleville. Se johtuu kuitenkin vain siitä, että oikeus omien henkilötietojen hallintaan livahti huomaamatta käsistämme. Se lahjoitettiin kauppatavaraksi. Facebookin etusivulla kerrotaan palvelun olevan ”ilmaista nyt ja aina”. Moni ei huomannut, kumpi osapuoli tässäkin kaupassa voitti.

Asetuksen myötä tietosuojasta pitäisi tulla jokaisen kansalaistaito.

Matias Manner