Hanna Ottman: Oletko täyspäinen?

OAJ:n nykyvaltuusto kokoontui marraskuussa syyskokoukseen. 150 valtuutettua käsitteli kolme päivää opettajien edunvalvontaa.

Valtuusto saattaa tuntua etäiseltä, mutta sen vaikutus näkyy jokaisen jäsenen arjessa: valtuusto vetää OAJ:n päätösten isot linjat, joiden mukaan järjestön hallitus ja koko organisaatio toimii. Vaikutukset näkyvät parhaimmillaan koulutuksen resursseissa sekä jäsenten palkkapussissa ja työoloissa.

 

Tšekkiläinen Semantic Visions kehittää keinoja disinformaation karsimiseen. Toimitusjohtajan mukaan Suomessakin on jo paljon ihmisiä, joiden todellisuuskäsitys on vääristynyt valheita suosivien algoritmien ansiosta. Harva suostuu uskomaan, että heidän tunteisiinsa vedotaan ja että mitä enemmän he klikkaavat heitä kauhistavia sisältöjä, sitä enemmän heille niitä tarjotaan.

Vaikka tiedämme, että some ruokkii kärjistyksiä, vastakkaisuutta ja vihapuhetta, sen vaikutusta omaan sometodellisuuteen ei ole helppoa nähdä. Silti sinun kuplasi on lähes varmuudella erilainen kuin minun ja ”todellisuutemme” voivat näyttää täysin erilaiselta.

Jos kuvittelemme, että somen luomat kuplat todella heijastavat todellisuutta tasapuolisesti, olemme tyhmempiä kuin osaamme kuvitellakaan.

Jos teemme näin, päästämme julkeimmat ja kovaäänisimmät johtamaan.

Some on hyvä renki mutta huono isäntä. Raikas keskustelu, jossa oppii eri näkemyksiä, on somea parhaimmillaan. Mutta todellisuuskuvan rakentamista, päätösvaltaa yhteisistä asioista tai edes mielipideilmaston määrittämistä ei saa päästää pelkkien somekuplien varaan.

Jos teemme näin, päästämme vihaisimmat, julkeimmat, kovaäänisimmät ja populistit johtamaan yhteiskuntaa.

 

Siksi järjestön näkökulmasta on hienoa, että sillä on muun keskustelun lisäksi valtuusto. Se on demokraattinen elin, johon jokainen jäsenten äänestämä valtuutettu tuo oman palansa todellisuudesta.

On tärkeää saada jatkossakin sinne täyspäisiä, tavallisia, arkijärkisiä, oman työnsä tuntevia opettajia ja esihenkilöitä.

 

Jos vastaat otsikon kysymykseen myöntävästi, asetu ehdolle valtuustoon. Olen aika varma, että järjestö tarvitsee sinua.

 

Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

Lue samasta aiheesta

Pääkirjoitus

Hanna Ottman: Avointa lobbausta

16.03.2023
Pääkirjoitus

Hanna Ottman: Ope korvattavissa?

16.02.2023
Näkökulmat

Hanna Ottman: Täysi torvelo

06.10.2022