Hanna Ottman: Esiteinin viisautta

Pääkirjoitus 19.2.2019

Junassa. Hiljaisessa vaunussa takana olevan puhe kuuluu estoitta. Puhelimessa esiteini:

”Mä luin just ne 500 viestiä. Kiva lukee [vahvaa sarkasmia ilmassa], kun koko ajan on fiilis, että mä en luota tohon, enkä tohon enkä tohon enkä tohon. Miten yks ero voi tulla näin isoks?”

Kuuntelutauko.

”Väittääkö siell joku, että sä annoit sille yv:t?”

Pitkä kuuntelutauko.

”Eiks oo tosi hyvä fiilis jatkaa perjantaita?!”

Kuuntelutauko.

”Must tuntuu, ett mult ei kannata kysyy, koska se mitä mä tossa tilantees tekisin ja täll hetkell teenkin, on olla hiljaa.”

Hiljaisuus.

”Ootteks te samaa mieltä, että meidän luokka on ihan superrikkinäinen. Ykkös-, kakkos- ja kolmosluokalla osattiin olla rauhassa ja nelosellakin jotenkuten. Enemmän kun nyt.”

Tauko.

”Tää palsta on tosi sekavaa luettavaa.”

Tauko.

”Jos sulla on sellaine olo, että tahtosit antaa anteeks mutta samalla on sellaine olo, ettet ollenkaa haluu antaa anteeks, ni sun pitäis puhuu sen kans kasvotusten. Mut se on kai aika vaikeeta tommosen jälkeen.”

Puhelu katkeaa ja joku toinen soittaa.

”X:lle tilanne on pahin. Lähettelin sille tossa just viestejä, ett kuin se pärjää.”

Lapsilla ja nuorilla on kova tie oppia pärjäämään kohu-, kärjistys- ja äänekkäimmät voittavat -maailmassa.

Puhelut kuullut tukevasti keski-ikäinen täti-ihminen ajattelee monta ajatusta:

Näyttää olevan esiteineillä samat ongelmat kuin aikuisilla. Yksi pieni asia nousee helposti mittaansa suuremmaksi.

Somekeskustelut voivat olla sekavia ja kääntyä suuntaan, joka ei enää rakenna.

Medialukutaito on välttämätön taito nyky-yhteiskunnassa (tällä nuorella selvästi erinomaisesti hallussa!). Muuten menee järki.

Miten viisaita nuoret ovatkaan: Jos haluat selvittää välit jonkun kanssa, puhu suoraan. Kasvotusten. Ja huolehdi hänestä, joka joutuu kohtuuttoman keskustelun kohteeksi.

 

Heti perään huomaan miettiväni, miten kova tie lapsilla ja nuorilla on oppia pärjäämään tässä kohu-, kärjistys- ja äänekkäimmät voittavat -maailmassa. Rakennapa siinä terve itsetunto ja minäkuva, erityisesti jos et olekaan se kaikkein ekstrovertein sosiaalinen lahjakkuus.

Mitä meidän aikuisten pitäisi tehdä, ettei polarisaatio, populismi ja propaganda vie voittoa suomalaisessa keskustelussa? Millaisena esimerkkinä toimimme itse?

En jaksa millään uskoa, että kukaan järkevä ihminen haluaa maailman, jossa yksinkertaistukset peittoavat laaja-alaisen ajattelun, vääristelty tieto voittaa faktat ja selkärankatunnereaktio kumoaa viisauden.

Mutta mitä me teemme estääksemme sen?

 

Hanna Ottman

hanna.ottman@oaj.fi

Twitterissä @HannaOttman

Toimittajalta

Aikaa sivistykselle

Parhaimmillaan robotti on ihmisen ystävä, jonka ihminen voi ohjelmoida tekemään raskaita, vaarallisia tai pitkäveteisiä töitä – tai jopa opettamaan kaveritaitoja, kuten tämän lehden jutussa kerrotaan. Päiväkodissa ja koulussa on hyvä päästä hajulle siitä, mitä robotit ovat ja mitä kaikkea niillä voi tehdä.

Kun robotit hoitavat tulevaisuudessa yhä useammat ikävät hommat, ihmiselle jää aikaa, ja kysymys kuuluu, mihin. Liikenevä aika kannattaa käyttää sellaiseen, mikä ihmisessä on eniten ihmistä.

Ihminen voi ohjelmoida robotteja tuottamaan ja tunnistamaan tunnepuhetta, mutta robotit eivät tunne.

Vain ihminen pystyy olemaan ihminen ihmiselle: välittämään, kuuntelemaan, ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan keskustellen ja taiteen keinoin, ymmärtämään erilaisuutta – siis sivistymään ja sivistämään.

Tiina Tikkanen