Lukijan mielipide: Nuori ope – harkitse pientä paikkakuntaa

Uutisissa on kerrottu, että Itä-Suomessa ja syrjäisemmillä paikkakunnilla on opettajapula, koska siellä ei saada avoinna oleviin paikkoihin hakemuksia. Olen Helsingin seudulta muuttaneena eläkeläisenä kerännyt kymmenen vuotta kokemuksia asumisesta ja elämisestä pienellä paikkakunnalla. Niinpä yritän hieman ravistella mielikuvia ja ennakkoluuloja, joita pienten paikkojen kohdalla esiintyy.

Kun nuori opettajaksi valmistunut miettii yliopistokaupungista irtautumista ja muualle hakeutumista, niin kannattaisi ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat elämän laatua arvioidessaan.

 

Mielestäni pienellä paikkakunnalla:

  • ilma ja ympäristö on puhdas
  • asunnot ovat halpoja ja elinkustannukset alhaisia
  • liikenneruuhkat ovat tuntemattomia, parkkeeraus ilmaista
  • naapurit tuntevat toisensa ja tervehtivät
  • on naapuriapua
  • ulkoilumaastot ovat lähellä
  • monenlainen harrastustoiminta on vilkasta, löytyy kuoroja ja harrastusorkestereita
  • lähiruokaa saa paikallisilta tuottajilta edullisesti
  • metsästys ja kalastus on mahdollista, kun tutustuu paikkakuntalaisiin
  • löytyy tilaa omalle puutyöverstaalle ja kangaspuille
  • lapset elävät lähellä luontoa, ympäristö ei allergisoi
  • monet pitävät kotieläimiä jopa mehiläisiä, koiratarha ei ole ongelma
  • voi hankkia metsäpalstan ja harrastaa metsänhoitoa
  • voi rakentaa, koska tontit ovat halpoja
  • kirjastot palvelevat
  • huumeongelmat ovat vähäisiä
  • koulut ovat usein pieniä
  • lapset on kasvatettu käyttäytymään
  • työmatka voi olla lyhyt
  • elinympäristö on hiljainen. Taajamissa on yötä päivää liikenteen aiheuttamaa taustakohinaa, jota vaikuttaa ihmisen fysiologiaan, verenpaineeseen, sydämeen ja nukkumiseen.

 

Matti Seppälä

luonnonmaantieteen emeritusprofessori

Iittala