Työyhteisömme jäsen, luokanopettaja ja muusikko Risto Hämäläinen menehtyi lyhyen sairastamisen jälkeen syksyn 2021 lopulla. Keväällä vielä toivotimme toisillemme hyvät kesälomat. Emme arvanneet, että syksyllä emme enää jatkaisi töitä yhdessä.
”Mahtavuutta”, tapasi Risto sanoa, kun hän tsemppasi oppilaita tai työkavereitaan ja valoi luottamusta osaamiseemme. Jo kaukaa koulun käytävältä saattoi kuulua laulua, kun Risto saapui paikalle hyväntuulisena ja leppoisana. Sitten taas kun oli aika laittaa asioita järjestykseen tai antaa palautetta, Risto osasi myös jyrähtää vaikuttavasti.
Risto oli monipuolinen ja innovatiivinen osaaja: opettaja, muusikko, rauhanturvaaja, tietotekniikan edelläkävijä ja digitukihenkilö, rohkea kehittäjä ja kokeilija. Hänellä oli merkittävä rooli tablettien käyttöönotossa ja niiden käytön opastamisessa sekä kehittämisessä koulumaailmassa. Riston luokka, ”työpaja”, pursusi soittimia ja uusimpia laitteita. ”Härpäke-Hämis” olikin yksi Riston lempinimistä. Pyöräilijä-Riston kypäräkin oli omanlaisensa viritys.
Luokassa ja opettajainhuoneessa Risto paneutui mielellään ratkaisujen etsimiseen ja yhdessä ”pähkäilemiseen”. Hän korosti oppilaille itsenäisen ajattelun ja luottamuksen merkitystä. Riston viimeinen luokka muisti opettajaansa koskettavilla kirjeillä. Niihin oli kirjoitettu kaipausta, kiitosta ja arvostusta opettajalle, joka välitti oppilaistaan.
Risto ehti paljon. Pohjoisen poika perusti nuoruudessaan Sodankylässä bändin Booger Harp, ja myöhemminkin hän sai keikkamuusikon elämästä tärkeän vastapainon opetustyölle. Hän oli myös toiminut rauhanturvaajana useissa maissa. Risto avasi näitä kokemuksiaan mm. YLE:n Tuhkimotarinoita-sarjassa.
Arvostus ja kunnioitus hyviä ystäviä ja erityisesti Katri-vaimoa kohtaan kuului kaikissa Riston puheissa. Koti, Katri ja rakkaat koiraystävät olivat aina etusijalla.
Kaivaten työtoverit Rungon koulusta, Kaarinasta
Sari Kemell
Sari Knuuttila