Rakastan kaikenlaisia digivimpaimia. Puhelin ja läppäri vaihtuvat tiheästi, ja entinen menee kiertoon joko lähipiirille tai asevelihintaan tutuille taiteilijoille, joilla on yleensä tiukkaa rahasta.
Näin siis vapaa-ajallani. Luokkaopetukseni perustuu jo kolmatta vuosikymmentä tussitauluun ja paperilla jaettaviin kotitehtäviin.
Sen verran olen hypännyt digikelkkaan, että otan taululta valokuvat ja jaan ne intranetin kautta opiskelijoille – samoin tehtäväpaperit ja kaiken muunkin, mitä laillisesti voi. Näin poissaolleetkin pääsevät käsiksi materiaaliin ja muistiinpanoja tarvitsee tehdä vain jos haluaa.
Vielä parempi, jos hyödyn tueksi löytyy tutkimusta.
Otan mielelläni käyttöön uutta tekniikkaa opetuksessani, mutta vasta kun se tuo merkittävää hyötyä perinteisiin menetelmiin verrattuna. Ei riitä että se on ”vähän parempaa”, koska uuden tekniikan käyttöönoton tuoma lisäsäätö syö hyödyt, jos hyöty ei ole Merkittävää isolla ämmällä. Vielä parempi, jos tämän hyödyn tueksi löytyy tutkimusta.
Vielä muutama vuosi sitten Facebookin Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -ryhmän yksi suosittu keskustelunavaus oli ”Meidän koululle tuli iPadit, ideoita miten näitä voisi käyttää?”
Tarkkaa nykytilannetta en tiedä, koska lopetin vuosi sitten kolmen suuren somepalvelun – Facebookin, Twitterin ja Instagramin – käytön, lähinnä keskustelun huonoon signaali-kohinasuhteeseen turhautuneena.
Pikaisen vilkaisun perusteella digivempainten pahin shoppailuinto on ohi, kriittisiä ääniä – ja tutkimusta – kuunnellaan ja keskustelu on muuttunut ylipäätään tasokkaammaksi.
Tekniikoita, sovelluksia ja vempeleitä tulee ja menee. Joka vekottimen hiplaamisen sijaan koulussa pitää keskittyä opettamaan asioita, jotka eivät vanhene heti käsiin. Kuten vaikkapa aakkoset.
Tai vähän tuoreempana tekniikkana kymmensormijärjestelmä.
Sydäntä kouraisee joka kerta, kun näkee yliopistokoulutetun ammattilaisen näpyttelemässä lääkemääräystä tai kokouspöytäkirjaa kahdella sormella, yhden tai kahden merkin sekuntinopeudella.
Vesa Linja-aho on Metropolia-ammattikorkeakoulun autoelektroniikan lehtori ja entinen sosiaalisen median ongelmakäyttäjä.