Vesa Linja-ahon kolumni: Laadunvalvontaa tämäkin

Vuonna 2014 työnantajani sai paimenkirjeen apulaisoikeusasiamieheltä. Sen seurauksena meitä rivilehtoreita muistutettiin, että opinnäytetyön ohjaaja yrityksessä ei saa olla sukulaisuussuhteessa tai muuten esteellinen ohjaamaan opinnäytetyötä.

Meille kerrottiin myös huomautuksen taustatarina: entinen työntekijämme oli käynyt läpi opinnäytetöitä ja etsinyt epäkohtia. Yhdessä tapauksessa opinnäytetyön työpaikkaohjaaja oli ollut opiskelijan isä.

Totta tai ei, ainakin syynääjä oli perusteellinen: laillisuusvalvojan päätöksen mukaan kanteluun oli oheistettu 16 liitettä.

 

Asia palasi mieleen, kun luin keväällä tapauksesta, jossa entinen yliopettaja oli ahkeroinut peräti 27 selvityspyyntöä plagioiduiksi epäillyistä opinnäytetöistä.

Ylen uutinen kertoo, että tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteerin mukaan tekijä on ollut selvityspyynnöissään ”suurimmalta osin oikeassa”. 80 prosentissa töistä on ollut plagiointeja ja lopuissakin joko piittaamattomuutta tai työ on jätetty tutkimatta, koska se on jo useita vuosia vanha.

Vielä vuosituhannen alkupuolella plagioinnista kiinni jääminen vaati huonoa tuuria. Nykyään opinnäytetyöt julkaistaan lähes poikkeuksetta verkossa, joten plagiointitutkimusta ja muuta laadunvalvontaa voi tehdä kuka tahansa. Se juuri on julkisuudessa ja avoimuudessa hienoa.

Pitäisikö useamman silmäparin käydä opinnäytetyö läpi?

Mutta riittääkö se? Itseltäni lipsahti nuorena amk-opettajana läpi tekele, jota ei olisi pitänyt hyväksyä opinnäytetyönä.

Taustatarinan kerron 2050-luvulla elämäkerrassani, mutta jo sitä ennen voisi miettiä, pitäisikö useamman silmäparin käydä opinnäytetyö läpi ennen sen hyväksymistä. Tämän toteutumista pitäisi myös valvoa.

Edellisessä työpaikassani Teknillisessä korkeakoulussa oli vielä viime vuosikymmenellä tutkintotoimikunta, johon kaikki opinnäytteet tuotiin kärryillä ihmeteltäväksi. Jokaista työtä ei luettu läpi, mutta pinoon tehtiin pistotarkastuksia.

Laadunvalvonta ei ole työntekijän ominaisuus vaan työpaikan ominaisuus. Eli prosessi jota valvotaan. Laadunvalvonta ei saa olla entisten työntekijöiden varassa.

 

Vesa Linja-aho on Metropolia-ammattikorkeakoulun autoelektroniikan lehtori ja sosiaalisen median ongelmakäyttäjä.

Lue samasta aiheesta