Vesa Linja-ahon kolumni: Hölmösti ajoitetut valot

Käännyin kotikulmilla nuolivaloista vasemmalle, kiihdytin kuuteenkymppiin ja ajoin muutaman sekunnin vain pysähtyäkseni seuraaviin punaisiin.

”Olipas hölmösti ajoitetut valot”, puuskahdin lapsilleni. Minun, siis isolla ämmällä Minun, mielestäni niiden pitäisi vaihtua muutamaa sekuntia myöhemmin, niin vältän turhan pysähdyksen.

Todellisuudessa liikennesuunnittelun ammattilainen on ajatellut kaikkia tienkäyttäjiä ja ajoittanut valot niin, että risteysten liikennevirta on ihan kaikkia ajatellen sujuvaa ja turvallista. Sivutieltä kääntyvän autoilijan pysähdys on pakollinen paha.

 

Minä-näkökulma ohittaa asiantuntijatyön helposti koulussakin. Keväällä Helsingin Sanomissa käytiin niin toimitetun aineiston puolella kuin mielipidesivuillakin pitkä keskustelu pitkän matematiikan nostamisesta eniten pisteitä tuovaksi aineeksi yliopistojen valinnoissa.

Valintauudistus on ollut ammattilaisten käsissä.

Jutuissa haastateltiin monenlaista kokemusasiantuntijaa ja muutamaa asiantuntijaakin, mutta uudistuksesta päättäneiden, eli yliopistojen vararehtorien, näkemystä ei katsottu tarpeelliseksi kysyä. Kyllä tämäkin valintauudistus on ollut ammattilaisten käsissä, siinä missä liikennevalojen ajoitus ja siltojen lujuuslaskelmat.

Lisäksi keskustelussa sivuutettiin kokonaan se tosiasia, että lyhyen matematiikan laudaturilla saa käytännössä kaikille aloille enemmän pisteitä kuin pitkän magnalla – ja joillain aloilla lyhyen eximiasta saa lähes samat pisteet kuin pitkän magnasta. Tämä purkaa tarvetta ”tunkea” pitkään matematiikkaan. Kummassakaan Hesarin pitkässä jutussa ei mainita lyhyttä matematiikkaa sanallakaan.

Suosituista aloista pelkällä todistuksella valitaan oikeustieteeseen vain 40 prosenttia, lääketieteeseen enintään 51 prosenttia ja kauppatieteeseenkin 60 prosenttia uusista opiskelijoista. Eli vaikka matematiikka ei suju tai kiinnosta, mukaan pääsee kyllä.

Loppujen lopuksi tässäkin sopassa on kyse vain viestinnästä. Ylioppilasarvosanojen perusteella annettavista pisteistä on selvät taulukot yhden Google-haun päässä, avoimen väylästä ja valintakokeista on sirpaletietoa siellä täällä, eikä kaikkea ole edes vielä lyöty lukkoon. Vähemmästäkin stressaantuu.

Vesa Linja-aho on Metropolia-ammattikorkeakoulun autoelektroniikan lehtori ja sosiaalisen median ongelmakäyttäjä.

Lue samasta aiheesta