Koulujen määrärahoista on imetty ilma kuin vakuumipakkauksista. Kirjat kiertävät vuosiluokalta toiselle, kunnes eivät enää pysy koossa tai sisältö on hapantunut.
Omassa koulussani oppilaat eivät tunnistaneet englanninkirjan kuvassa ollutta cd-soitinta ja tietokonelevykettä. Tilasimme uudet kirjat ja nakkasimme vanhat paperinkeräykseen, mutta jälkeenpäin tuli mieleen, että opuksista olisi voinut olla hyötyä historian tunneilla.
Vihkojen, kynien tai kumien tilaaminen on oma taiteenlajinsa. Kunnat kilpailuttavat hankinnat tehdäkseen sopimuksia, jotka takaisivat edullisimmat hinnat.
Totuus on toisenlainen.
Koulussa tarvitaan niin paljon erilaisia tarvikkeita, ettei kilpailutuksessa voida luetella niistä kuin pieni osa. Firma saa sopimuksen, jos se tarjoaa juuri nämä tuotteet kilpailijoitaan halvemmalla. Muut tuotteet voivat olla kiskurihintaisia.
Moni ei haksahtaisi, jos lähikauppa mainostaisi yhtä ruutuvihkoa neljän hinnalla, mutta koulut ovat pakotettuja lankeamaan helppoheikin ansaan.
Teippejä, jotka eivät tartu ja vahavärejä, joista ei jää jälkeä.
Hinnan lisäksi ongelmana on laatu. Kilpailutuksessa ei voida pyytää tarjouksia tuotemerkkien perusteella.
Koulujen täytyykin tilata liimapuikkoja, joiden laadusta ei ole tietoa, tai maksaa tunnetun valmistajan tuotteesta selvästi enemmän kuin se kustantaisi Prismassa.
Dilemman johdosta kouluilla on varastoissaan teippejä, jotka eivät tartu tai vahavärejä, joista ei jää jälkeä.
Ja niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, oppimateriaalin toimittaja pyrkii hämäämään siten, että tuotteiden koot poikkeavat tavallisista.
Oman kouluni varastossa on halpaan menon seurauksena muun muassa huulirasvan kokoisia liimapuikkoja, purkkatyynyä muistuttavia pyyhekumeja sekä postimerkkimäisiä muistilappuja.
Tälle ei ole varaa nauraa.
Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka pitää antiikkisista parranajovälineistä ja junien äänistä.