Opettajien lahjat ovat iltapäivälehtien jokakeväinen juttuaihe. Mitä opettajalle lahjaksi tai pitääkö opettajalle hankkia lahja?
Jälkimmäiseen on helppo vastata. Ei lahjoja pakon edestä hankita, vaan niitä ojennetaan, kun siihen koetaan aihetta. Vastine ensimmäiseen kysymykseen on lähes yhtä helppo: arvokkain lahja on sellainen, jonka lapsi vilpittömästi haluaa antaa.
Saunahattu tai mansikka-amppeli on kiva saada, mutta edes artesaanisuklaa ei vedä vertoja sille, että oppilas on tehnyt hamahelmistä sydämen ja ojentaa sen hikisen nyrkin nyhjäännyttämässä sanomalehtikääreessä.
Työpöydälläni on ollut pian 20 vuotta kolmosluokkalaiselta Nellalta saamani palasokerin kokoinen posliinikoira. Jos työ tuntuu häivähdyksen ajan merkityksettömältä, otan lurppakorvan käteeni ja tyhjyyden tunne poistuu.
Ei lahjoja pakon edestä hankita.
Lahjakeskustelu kääntyy usein pohdinnaksi lahjonnasta. Olen kuullut kouluista, joista on lähetetty huoltajille Wilma-ohjeita lahjojen sopivista hinnoista.
Huh! Lahjakriteerien lähettäminen viestittää, että lahjan antaminen on oletus. Lahjassa on kuitenkin kyse antajan oikeudesta osoittaa kiitollisuuttaan.
Ai niin, pakina on kaunokirjallinen kirjoitus, jossa otetaan kantaa humoristisin keinoin.
Tässä viihteellinen osuus: eräänä tuomentuoksuisena keväänä sain oppilaaltani lahjaksi painavan linnunpöntön. Oppilas mainitsi, että hän oli kyhännyt pöntön muutoin itse, mutta isä oli auttanut sisällön kanssa.
Kun loma alkoi, päätin ripustaa pöntön pihakoivuun. Lintuyksiön raskauden syy selvisi, kun kurkkasin reiästä sisälle. Asumuksen sisään oli vangittu kymmenillä, tiukkaan kierretyillä ruuveilla samppanjapullo.
Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.