Terveisiä arjesta: Yhteistyön tärkeydestä

Istuimme taannoin jossakin konsernitason koulutuksessa ja kuuntelimme, kun konsultti julisti opettajille yhteistyön tärkeyden sanomaa. Hänen mukaansa ajat, jolloin opettaja teki työtään yksin norsunluutornissaan, olivat auttamatta ohi.

Hyvä konsultti, olen täysin samaa mieltä. Itse asiassa en noita aikoja edes muista, ja olen sentään tehnyt tätä työtä koko 2000-luvun. Tänäkin keväänä opetan yhteensä kuudella kurssilla, joista ensimmäistäkään en ole suunnitellut täysin yksin.

 

Yhteissuunnittelu etenee toki prosessissa. Minulla se menee jotakuinkin näin:

Työ aloitetaan kurssikuvauksesta, mutta myös ryhmän opsista: mihin viestintää tällä erää voisi yhdistää, mihin integroida? Mitä sellaista tapahtuu, mihin kurssin asiat luontevasti nivoutuvat? Saadaanko aikaan jotain oppiainerajat ylittävää? Miten vältetään mahdolliset päällekkäisyydet?

Lähestytään sekä muiden kurssien opettajia että mahdollisia muita asiantuntijoita ja hankehenkilöstöä. Odotetaan vastauksia, pidetään palavereita. Tarkistetaan paljon asioita (ja myöhemmin huomataan, että paljon jäi vielä tarkistamatta).

Jäljelle jäi jotain olennaista: periaate, ajatus, siemen.

Innostutaan yhdessä uusista ideoista, tekniikoista ja mahdollisuuksista. Innostuksen huumassa päätetään kokeilla kaikenlaista.

Mennään takaisin kurssisuunnitelman ja oman pöydän ääreen. Huomataan, että vain murto-osa uusista ideoista on oikeasti toteuttamiskelpoisia. Todetaan, että jäljelle jäi kuitenkin jotain olennaista: periaate, ajatus, siemen.

Pidetään kurssi. Luetaan palautteesta, että opettajien keskinäinen kommunikointi voisi olla tiiviimpää.

Unohdetaan sanoa kollegoille kiitos. Tässä se nyt yrittää olla.

 

Heli Kamaja opettaa viestintää Lab-ammattikorkeakoulussa.

Lue samasta aiheesta