Terveisiä arjesta: Uudissanakilpailu

Ilman sanankeksimiskilpailuja suomesta puuttuisivat esimerkiksi mainos, loppuunpalaminen sekä veikkaus. Tässä kisassa etsitään aimoja uudissanoja seuraaville aikansa eläneille käsitteille.

 

Opettaja: Samalla järjestyksenvalvoja, byrokraatti, asiakaspalvelija, vahtimestari…

Muinainen, suppea ammattinimike antaa meille tekosyyn marmattaa monipuolistuneesta työnkuvasta. Samalla suuri yleisö ihmettelee, miksi ihmistainten Pisa-tulokset nuutuvat.

 

Välivuosi: Ken ei tiedä, että väliaikaista kaikki on vain?

Toisen ja kolmannen asteen rajapinnassa käytettynä sana painostaa nuoria. Siksi se on uudistettava pastellinsävyisemmäksi.

 

Koulu: Kreikassa skhole tarkoitti vapaata aikaa, minkä osa koululaisista ottaa kirjaimellisesti. Tuleva uudissana kuvailkoon yhteiskunnankin tarpeita.

Kuoleman ja verot voi yrittää kiertää paratiisin kautta.

Lukio: Mitä muuta lukio on kuin lukemista? Opetussuunnitelman mukaan monilukutaitoiseksi globaali-, kulttuuri-, hyvinvointi-, vuorovaikutus- ja ympäristöosaajaksi kasvamista. Näin aluksi.

 

Pakollinen: Inhoan tätä niin kauan, kun elän maailmassa, jossa miljoonat lapset eivät pääse kouluun.

Sana esiintyy yli sata kertaa lukion opetussuunnitelmassa, vaikka vain kuolema ja verot ovat pakollisia, ja ne sentään voi yrittää kiertää paratiisin kautta.

 

Osallistu uudissanakilpailuun faksaamalla ehdotuksesi pyytämättä ja yllätyksenä Opetushallitukseen tai Kotukseen. Palkinnoksi keksintösi saatetaan julkaista seuraavassa opetussuunnitelmassa, jota – pahoin pelkään – valmistellaan jo.

 

Micaela Morero on lukion luonnon- historian opettajatar, joka aamunkoissa köröttää liekehyrysysyllään koululle.

Lue samasta aiheesta

Kolumnit ja Pakinat

Otto Kallioranta: Haju paljasti pahanteon

20.11.2023
Kolumnit ja Pakinat

Heli Kamaja: Kirjeenvaihtoa ja tulkintoja

23.10.2023
Kolumnit ja Pakinat

Micaela Morero: Ystävällisin terveisin

25.09.2023