Koronan harmauttamana aamuna kännykkääni tuli videoviesti.
Ärrää rouheasti sorauttava ekaluokkalainen halusi jakaa rlehtorlin kanssa rleseptin, joka oli tullut vastaan lastenkirjan sivuilla: kylpytynnyrillinen vettä, lumilapiollinen suolaa, kottikärryllinen maitoa sekä rutkasti chiliä. Lopuksi liemeen dipattiin yksi rehtori, joka nostettiin pois ennen ruuan tarjoilemista.
Silmäni kastuivat, kun katsoin aukkoisella hammasrivillä hymyilevää natiaista.
Koulujen henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat ovat marinoituneet viime viikkoina vahvoissa liemissä. Velmusti kännykän ruudulla hymyilevä viikari tempaisi minut mausteliemestä ja sai kuulemaan mustarastaan laulun ikkunan takaa.
Korona on lähentänyt meitä kaikkia henkisesti.
Viesti toi esille sen, kuinka koronan fyysisesti erottava vaikutus on lähentänyt meitä kaikkia henkisesti. Luulen, ettei ekaluokkalaiselle olisi normaalitilanteessa tullut mieleen lähettää rehtorille videoviestiä.
Viime vuosina on toisteltu, että lapset oppivat itsenäisesti ilman opettajia ja kouluja, kun heidät vain ohjataan tiedonlähteille. Varmasti näin, mutta se, mitä kyseisellä tavalla opitaan, on pikkurillin paksuinen siivu kakusta, jota yhdessä toimiminen tarjoaa. Koneen kanssa ei opita kaverin tunteiden tulkintaa, empatiaa tai keskustelutaitoja.
Nyt on jo alettu miettiä hyviä puolia, joita merimiinan muotoisen viruksen uhkaamasta arjesta olisi syytä jättää pysyviksi käytänteiksi.
Esiin on tuotu, että etätaitoja voisi hyödyntää esimerkiksi valinnaisaineiden opiskelussa. Toivon kuitenkin, että vahvimmaksi anniksi jää oppi siitä, että olemme samaa porukkaa ja pärjäämisemme on riippuvainen yhteydestämme.
Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.