Opettajat ovat palkkakuopassa, kuulee usein väitettävän. Ja onhan se myönnettävä: ei tähän ammattiin kannata rahan takia hakeutua.
Moni alle 3 000 euron kuukausipalkalla kitkuttava nuori maisteri joutuu kiristämään nälkävyötä tuon tuostakin. Varsinkin ilman kesän palkkaa jäävien opettajien keskuudessa keripukki on yleinen kiusa.
Jotkut yrittävät parantaa ostovoimaansa ja viittaavat, kun syksyn ensimmäisessä vesossa kysellään vapaaehtoisia hoitamaan erilliskorvattavia lisätehtäviä. Jonkun ne hommat joka tapauksessa pitää hoitaa, ajatellaan, ja tottahan se on.
Pelkkä rahankiilto silmissä ei kuitenkaan kannata vaivautua.
Koko hommasta jäi verojen jälkeen käteen 13 senttiä tunnilta.
Entinen kollegani laski piloillaan yläkoulun luokanvalvojuudesta saamansa tuntipalkan. Toki luokka oli haastava, mutta silti: koko hommasta jäi verojen jälkeen käteen 13 senttiä tunnilta.
Laskin samalla periaatteella muutamien erillistehtävien tuntipalkkoja. Kasvatuskeskustelujen pitämisestä häiriköille maksetaan 2, tvt-tuutoroinnista 3,50 ja av-managerin toimesta 1,20 euroa tunnissa. Mikäs siinä katsellessa päältä, kun av-kerhon kossit vetävät lakua – maksavat vielä!
Ei ihme, että matkailuautolainaa lyhentävä kansankynttilä lisätehtävien hamuamisen sijaan mieluummin kasvattaisi ydintehtävänsä tuntikehystä.
Isompi tilipussi kelpaisi monelle, ja sen saamiseksi annan vinkin: älä ripusta kaikkea toivoasi liiton väen neuvottelutaitoihin vaan opettele myymään osaamistasi koulurakennuksen ulkopuolelle. Jos nimittäin jonkun lisätehtävän hallitsee edes kohtuullisesti, saattaa joku siitä maksaa enemmän kuin ruohonleikkuusta kaupungin kesätöissä.
Tiedän opettajia, jotka ansaitsevat sivuhommistaan mukavasti. He pitävät juhlapuheita, tuottavat musiikkia tai kouluttavat villieläimiä. Ammattitaitonsa jokainen on hankkinut leipätöissä.
Otto Kallioranta on äidinkielenopettaja, joka opettelee kuuntelemista.