Se taisi olla viitisen vuotta sitten, nimittäin Ensimmäinen Muutto. Niin kuin eka kerta yleensä, juttu oli monella tapaa perustavanlaatuinen.
Mentiin keskustasta laitakaupungille, viisikymmenluvun kuluneista luokista valoisiin ja avariin tiloihin, omista muutaman hengen työskentelykopeista isoon, yhteiseen opettajanhuoneeseen. Mappeja, kansioita ja papereita raijattiin kaapeista muuttolaatikoihin.
Ensimmäistä Muuttoa seurasi ensimmäinen järkytys: paikka meni! Ei ollut omaa huonetta, ei edes työpistettä – kannettava ja oma takapuoli piti vain heivauttaa tyhjään kohtaan, kun sellaisen sattui löytämään.
Uudessa isossa opehuoneessa oli varmaan 30–40 paikkaa (en koskaan tullut laskeneeksi), käyttäjiä joka tapauksessa enemmän. Mappeja ja kansioita purettiin seinustalla oleviin kaappeihin, kotitoimistoon, paperinkeräykseen.
Muutto monitilatoimistoon otettiin kyllä vakavasti. Keskusteltiin. Kirjoitettiin muistioita ja ohjeistuksia. Jaettiin tila avoimiin, puolihiljaisiin ja hiljaisiin osastoihin, joista kaikille tehtiin omat pelisäännöt.
Pelisääntöihin suhtauduttiin vähintäänkin luovasti: ei-omia reviirejä merkittiin kahvikupeilla, lasten kuvilla ja epämääräisillä paperikasoilla. ”Kyllä minun paikkaani saa käyttää, jos minä en siinä satu istumaan”, sanoi kollega.
Kannettava ja oma takapuoli piti vain heivauttaa tyhjään kohtaan.
Vuodet vierivät. Viime syksynä tuli Toinen Muutto. Mapit ja kansiot jäivät sivuosaan, sillä kuvio oli kaikin tavoin suurempi.
Hynttyyt yhteen löi neljä eri alaa; neljä eri oppilaitosta toi historiansa, toimintatapansa ja kulttuurinsa saman katon alle. Reilun neljänkymmenen hengen työyhteisö kasvoi yli kolmeensataan. Suuresta tuli kaunista.
Enää ei puhuta paikkojen varaamisesta, ei istuta sen tutun ja turvallisen työkaverin viereen. Enää ei saavuta aamuisin töihin ja lähdetä kotiin ihmisten aikaan.
Nyt tullaan ja mennään, hoidetaan hommat ja tapaamiset, jäädään kotiin tekemään aivotöitä. Skypetetään.
Hyvin pärjätään ilman papereita. Suurin osa niistä taisi hävitä jo Ensimmäisessä Muutossa.
Heli Kamaja työskentelee viestinnän lehtorina Lahden ammattikorkeakoulussa. Joskus hän kaipaa suvantoa alati muuttuvaan työhön.