Tiuhti ja Viuhti, sirpakat kaksoset, ovat enimmäkseen vakavina vaienneet suomen kielellä. Oma kieli ja sisarus riittivät kontakteiksi.
Kielikupla rikkoutuu eräänä aamuna, kun tervehdin heitä heidän omalla kielellään. Heidän kasvoilleen syttyy juhlavalaistus, suupielet tavoittavat toisensa niskassa. Minä saan maineen.
Osaan heidän kieltään, kaksi sanaa! Ja haluan oppia lisää. Huomenta ja kiitos eivät riitä.
Viikon kieleksi valitaan joku lasten kotikielistä. Sillä opetellaan tervehtimään ja kiittämään. Keväällä, valinnaisviikoilla, voimme valita, millä yhdestätoista kielestä haluamme kiittää. Ei paha.
Ruokapöytäkeskustelut ovat herkkua.
Vetoketjua kiinni vetäessäni kysyn, mitä se on heidän kielellään. Piplupsip, saan vastauksen. Myöhemmin tämä sana osoittautuu keksityksi, mutta se on meidän yhteinen sanamme. Tiuhti ja Viuhti oppivat sanomaan ve-to-ket-ju.
Tiuhti ja Viuhti saattavat herahtaa lauluun tehtäviä tehdessämme. Otamme tavaksi yhtyä lauluun. Sound of Musicin kappaleet tulevat tutuksi siinä missä Keväiset metsät ja Pakkasherra. Kaikkien hetkien alussa Tiuhti ja Viuhti pyytävät laulua. Ja saavat sen.
He alkavat seurustella muiden lasten kanssa. Ruokapöytäkeskustelut ovat herkkua, vaikka ruoka ei olisikaan.
Eräänä päivänä Tietäväinen selittää, että hänen mummillaan on menopaussi. Tiuhti kysyy, mikä se on. ”No se on semmonen, et mummi ei enää mee niin usein jumppaan. Ennen se meni joka tolstai mut nyt se on paussilla.” ”Mun mummo Thaimaassa. Se menee aina kalaa.” ”Mut onko sillä semmonen paussi?” utelee Tietäväinen. ”Mun mummolla on pussi, mummo panee kala pussiin.”
Asiat on puhuttu halki. Jatkamme syömistä. Pokkana.
Jaana Sarell työskentelee S2- resurssina esiopetuksessa Vantaalla. Hän haroo sanoja tiuskeaan arkeen ja ajoittain rakastaa työtään palavasti.