Terveisiä arjesta: Kukkasen hetki

Kevättalvella työpäivät ovat hulabaloota. Hetket pilkkoutuvat mikrohetkiksi, sarjaksi sattumuksia, jotka mutkitellen seurailevat syksyn veson suuntaviittoja.

Keskiviikkoisin lukiolaiset lojuvat valmiiksi luokassa Kollegan ekologian tunnin jäljiltä. Välitunnilla joku kurssilaisista on piirtänyt herttaisen kasvin liitutaulun nurkkaan.

Mahdutan piirtämäni kromosomit valkokankaan ja kukkasen väliin. Tunnin jälkeen jätän vain kukkasen pyyhkimättä.

 

Perjantaina Pomo tuo tasapainolaudan. Käyttöohje lupaa helpotusta nivelvaivoista diabetekseen. Seison luokassa perunalastun muotoisella laudalla ja fyysisesti tasapainottelen työelämässäni.

Ystävystyn heti laudan kanssa. Se osoittautuu melkein yhtä mainioksi kuin pari vuotta sitten luokkaan saapunut sähköpöytä. Silloin luovuin tuolista ja niskasäryistä. Jos juon kylliksi energiajuomaa, toivon hammaskeijun tuovan opehuoneeseenkin sähköpöydän.

Liitutaulu lopetti kukintansa.

Samana päivänä luen Ison Pomon Wilma-tiedotetta energiajuomien turmiollisuudesta. Seuraavassa mikrohetkessä unohdan sen ja muistan vasta kun raijaan jääpaloista kolisevaa Battery-lasillista ylioppilaskoevalvontaan. (Hammaskeiju voisi tuoda myös jääpalakoneen.)

Tunnin makrohetki – mitä ylellisyyttä! Silmäilyn ja siemailun ohessa voin ainoastaan ajatella, minkä tuloksena päätän lainata kirjastosta professori Juha Hakalan teoksen Tylsyyden ylistys.

 

Virkavuosi toisensa jälkeen kevät saapuu nopeammin, mutta huhtikuu ahdistaa minua joka kerta.

Viime viikolla jakso ja kurssit sitten vaihtuivat. Liitutaulu lopetti kukintansa. Surullista. Työn määrä väheni, ja ajattelen enemmän. Iloista.

Toivon että uusilla kansanedustajilla olisi oma Tuntematon Opiskelija piirtämässä kukkasia budjettikirjan sivunnurkkaan.

Miksi? Täksi: “Jos Sinulla on kaksi rahaa, osta leipä ja kukka. Leivän tarvitset elääksesi – kukan muistaaksesi, miksi kannattaa elää.”

 

Micaela Morero on biologianopettaja, joka useimmiten uskoo kuntatyönantajan ja poliitikkojen hyvyyteen.

Lue samasta aiheesta

Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Amerikan malliin

22.09.2022
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Missä he ovat nyt

05.05.2022
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Terkut sylttytehtaalta

27.01.2022
Kolumnit ja Pakinat

Terveisiä arjesta: Armollisuuden ansa

21.10.2021