Terveisiä arjesta: Kova kuin rehtori

Kun mutustelen sanaa rehtori, kömpii aivopoimujeni kätköistä esiin Kuhmon Kontion koulua 1980-luvulla johtanut, kiveäkin kovemmalta vaikuttanut tummanpuhuva mies. Huhun mukaan rehtori karjui puhutteluunsa joutuneille oppilaille siten, että ilmavirta paiskasi nämä toimiston takaseinään.

Meillä oppilailla oli myös varma tieto, että kalsarinsa koulun lipputankoon hinannut Reima oli kadonnut tietymättömiin astuttuaan koulun johtajan toimistoon. Jäljelle oli jäänyt vain haiseva jumppapussi.

 

Myyttinen kuva rehtorista ei ole kadonnut päästäni, vaikka olen työskennellyt alalla jo kymmenkunta vuotta.

Olen myös huomannut, etten ole tässä suhteessa ainutlaatuinen. Kun tapaan uusia ihmisiä ja kerron ammattini, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että heidän kasvoilleen leviää virne. Parin viinilasillisen jälkeen jo vitsaillaan, kuinka rehtori rankaisee.

Reima oli kadonnut astuttuaan rehtorin toimistoon.

Miltä tieto ammattini herättämistä reaktioista sitten tuntuu?

Toisaalta se, että jo rehtorin nimike luo vaikutelman auktoriteetista, voi auttaa haastavissa neuvottelu- ja selvittelytilanteissa. Samalla ummehtunut käsitys harmittaa.

Urheiluvalmentajien ajateltiin pitkään johtavan joukkojaan ärränpärskeillä, mutta nykyään dettmannit ja kanervat korostavat pehmeää johtamista. Uskallan väittää, että koulujen johtamisessa sama muutos on tapahtunut jo huomattavasti aiemmin, vaikka varmasti porukastamme summasiakin vielä löytyy.

 

Uskon, että mielikuva vanhentuu, kun nykyiset oman reksinsä kanssa ylävitosia iskeneet ja kasvatuskeskusteluja käyneet koululaiset kasvavat aikuisiksi.

Tekemistä imagon muuttamiseksi kuitenkin riittää.

Vielä pari vuotta sitten opettajan kalenteripäiväkirjaan oli painettu muiden mietelauseiden joukkoon ohje: Muista, että rehtorikin on vain ihminen.

 

Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.