Terveisiä arjesta: Kohtaamisen vaje

Koronan aiheuttamat muutokset oppilaitosten arjessa pakottivat luomaan pelisääntöjä, jotka tekivät mahdolliseksi eri koulutusasteiden siirtymisen etäopetukseen. Opettajat pantiin laatimaan mallia, jolla opetus ja koulutus saataisiin takaisin jaloilleen.

Tiedon määrä oli aluksi valtava. Henkilöstön käytössä olevat sovellukset aiheuttivat sen, että opettajat olivat kiinni töissään vuorokauden ympäri – rehtorin, vanhempien ja oppilaiden tavoitettavissa.

Koko koulun täytyi omaksua ja hyväksyä uusi tuntematon. Opetuksen piti jatkua.

Sitä henkistä voimavaraa, josta ammentaa heikkoina hetkinä, ei ollut tarjolla.

Samalla koulun henkilökunta jäi paitsi jostain tärkeästä. Lähiopetuksessa henkilökunta ja oppilaat kohtaavat toinen toisiaan. Osa kulkee pulppuavan puheensorinan perässä etsien keskusteluita, joihin osallistua.

Etäkoulusta yhteisöllisyys uupui. Sitä henkistä voimavaraa, josta ammentaa heikkoina hetkinä, ei ollut tarjolla.

Minulta ja monelta muulta puuttui rinnallakulkija, jonka olkapäähän olisin voinut käytävällä nojata ja ladata akkuja ennen oppitunnin alkua.

Etäopettaessani pystyin sentään pikaisesti poikkeamaan ulkona haukkaamassa raitista ilmaa työpäivän alkaessa ja päättyessä, mutta vertaista keskustelukumppania pihalta ei löytynyt.

 

Lähettelin kyllä puhelimella viestin jos toisenkin kollegoilleni, mutta samalla harhauduin lukemaan työsähköpostit.

Tuntuu, että tiedon ja viestien määrä on aiheuttanut ähkyn. Enää ei huvita lukea koronasta tai sen aiheuttamista sivuvaikutuksista.

 

Marko Rautakoski on vaasalainen kansalaisopiston apulaisrehtori ja teknisten aineiden suunnittelijaopettaja.

Lue samasta aiheesta