Tammikuun ensimmäinen. Takana loistava opintovapaa, edessä arki ja vissiin torstai. Mietin alustavasti työasioita, yritän tavoitella sivistyssanoja.
Tammikuun toinen. Avaan varovasti sähköpostin, muistan sentään salasanan! Deletoin viikkotiedotteet, infokutsut ja syksyn keskustelut palaverien paikoista sekä aloitusajoista.
Tammikuun kolmas. Luen sähköposteja. ”Tässä tämä nyt vihdoin olisi, jos vielä kelpaa”, Mikko kirjoittaa. Liitteenä on tehtävä vuodelta 2017.
Yritän saada tolkkua vuosityösuunnitelmasta. Päätän odottaa, että pomo palaa joululomalta.
Pientä levottomuutta kehossa.
Tammikuun seitsemäs. Työvuoden virallinen aloitus. Yritän edelleen saada tolkkua vuosityösuunnitelmasta. Etsin itseäni myös lukkarikoneesta, tuloksetta. Ehkä minulla on vain etäopetusta? Pientä levottomuutta kehossa.
Tammikuun kahdeksas. Ensimmäinen paniikki. Syksylle suunniteltu, täysin uusi kurssi onkin laitettu alkamaan tänään. Siirrän sitä omavaltaisesti viikolla, hikoilen muutaman yön. Mahaan koskee.
Tammikuun kymmenes. Kalenterissa lukee ”suunnittelua”, ja päässä lyö tyhjää.
Pengon kirjahakuja, googletan aiheesta uusinta tietoa. Soitan asiantuntijalle enkä saa kysymyksiäni muotoiltua järkevästi; en tule hullua hurskaammaksi.
Tammikuun kolmastoista. Ensimmäinen palaveri, takaisin projektiin. Ihme kyllä, muistan jotain siitä, mitä viimeksi tehtiin. Saatan ehkä kivuta rattaille.
Tammikuun neljästoista. Ensimmäiset tunnit. Vastassa 41 sirkeäsilmäistä, juuri opiskelunsa aloittanutta tradenominalkua. Tekevät teräviä kysymyksiä. Keskustelu ja ehkä oivalluskin kulkee. Tunnen olevani oikeassa paikassa.
Heli Kamaja opettaa taas viestintää, nyt upouudessa Lab-ammattikorkeakoulussa.