Mitä lapsen varmuus kosketuksen ihanuudesta ja ymmärrys omista rajoista tarkoittaa tulevaisuudessa?

Viisivuotias tyttäreni on aina halannut ystäviään. Päiväkodin pihalla on usein ollut rivi lyhyitä tyyppejä syli avoinna odottamassa toveria, joka sinä aamuna saapuu vähän myöhässä.

Tämä on mielestäni sekä hellyyttävää että erikoista. Itse muistelen, että aloin halata muita kuin perheenjäseniäni vasta teini-ikäisenä.

Vaikka periaatteessa jopa poskisuudelmat ovat minulle luonteva tapa tervehtiä, olin jossain määrin helpottunut, kun muutama kuukausi sitten säännöt selkenivät ainakin hetkeksi eikä ketään enää halattu. Puolituttujen kanssa jouduin arpomaan asiaa likaa.

 

Tyttärellenikään halauksista luopuminen ei tuntunut tuottavan sen kummempaa tuskaa, mitä nyt asia on saattanut unohtua silloin tällöin. Hän ymmärtää kyllä, että koska on koronavirus, kanssaihmisille pitää antaa paljon tilaa.

Luulen sen johtuvan siitä, että lapsi osaa myös pontevasti asettaa omat rajat sille, kuka häneen saa koskea ja milloin. Hän ei missään nimessä hyväksy, että häntä kutitetaan masusta ilman lupaa.

Kosketus on tyttärelleni luonnollinen osa ihmissuhteita, mutta niin on sen rajoittaminenkin. Jos joku tilanne tuntui ikävältä, hän osaa ja haluaa jutella siitä ja voi antaa anteeksi.

Olen toki yrittänyt opettaa näitä taitoja itsekin, mutta olen ollut niin hämmästynyt tuloksista, että kiitos taitaa kuulua varhaiskasvatuksen ammattilaisille.

Tulevaisuuden aikuiset osaavat ehkä meitä paremmin tarjota olkapäätään surevalle myös ihan konkreettisesti.

Mietin, mitä tällainen varmuus kosketuksen ihanuudesta ja ymmärrys omista rajoista tarkoittaa tulevaisuudessa.

Mahdollisuudet ovat valtaisat. Tulevaisuuden aikuiset osaavat ehkä meitä paremmin tarjota olkapäätään surevalle myös ihan konkreettisesti. Se tekee varmasti kaikista yhteisöistä työpaikoista harrastusporukoihin lämpimämpiä ja turvallisempia.

Ehkä nämä ihmiset osaavat tulevaisuudessa ilman häpeää puuttua ja kertoa, jos he kohtaavat omien tai toisten rajojen rikkomista. Kyse on varmasti jossain määrin yliopitusta asiasta, refleksistä, joka toimii pohtimatta.

Olen kuitenkin varma, että taitojen vahvistamista pitää tehdä koko elämä, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa.

 

Mirja Hämäläinen työskentelee Pelastakaa Lapset -yhdistyksessä digihyvinvoinnin asiantuntijana.