Suomessa on jo parin vuosikymmenen ajan tutkittu musiikin vaikutusta aivoihin ja oppimiseen.
Helsingin yliopistossa Mari Tervaniemen tutkimuksissa havaittiin musiikin kehittäneen myös autotallibändeissä soitelleiden aivoja. Eino Partasen kanssa mittasimme vauvojen musiikkimuistoja ja Tanja Linnavallin tutkimukset osoittivat päiväkodeissa tapahtuvan musiikkitoiminnan hyötyjä kielenoppimiselle.
Teppo Särkämön tutkimuksen musiikin hyödyistä aivoinfarktin kuntoutuksessa ja muistipotilailla ovat jo maailmankuuluja.
Jyväskylän yliopistossa Petri Toiviainen on kehittänyt menetelmiä esimerkiksi musiikkiin liittyvän liikkumisen tutkimiseen, Suvi Saarikallio on selvittänyt, mitä roolia musiikki näyttelee nuorten elämässä ja Jaakko Erkkilä on paljastanut musiikkiterapian toimintamekanismeja masennuksen hoidossa.
Nyt tällä samalla porukalla tutkitaan musiikin mahdollisuuksia kasvatuksessa ja opetuksessa.
Valitettavasti diminuendo on kohdannut lukioitakin.
Luulisi, että laulu raikaa alakouluissa, kun kerran sen hyödyistä on näin paljon tutkimusnäyttöä.
Henna Suomen väitöstutkimus kuitenkin osoitti, että 60 prosenttia valmistuvista luokanopettajista kokee musiikin opettamisen haastavaksi tai jopa mahdottomaksi.
Luulisi, että lukioiden arjessa musiikki olisi vahva ahdistuksen ja pahoinvoinnin torjuja. Valitettavasti diminuendo on kohdannut lukioitakin ja musiikkia on enää lähinnä oppilaiden korvanapeissa.
Miten saisimme musiikin kuulumaan kaikille?
Tarvitaan asennemuutosta: musiikki on taidetta, itseilmaisua ja oppimisen tukea. Tarvitaan systemaattista koulutusta ja täydennyskoulutusta musiikin käytöstä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Tarvitaan musiikin integrointia muihin oppiaineisiin.
Entä etälukiodiplomi? Eikö se olisi upeaa yliopistoyhteistyötä? Tarvittaisiinko myös mahdollisuus korvata yksi aine ylioppilaskirjoituksissa lukiodiplomilla?
Ja ennen kaikkea: tarvitaanko roimat lisäpisteet lukiodiplomista, kun pyritään opetuksen, koulutuksen ja kasvatuksen opiskelijaksi? Silloin taas raikuisi laulu kasvatustieteen tiedekuntien käytävillä, ja pian kouluissakin.
Minna Huotilainen on aivotutkija ja kasvatustieteen professori Helsingin yliopistossa.