Koulu, varhaiskasvatus ja oppilaitokset saavat jatkuvasti uusia tehtäviä. Uutta tursuaa sisään ovista ja ikkunoista, mutta mitään vanhaa ei tietenkään jää pois.
Nyt kirjataan, dokumentoidaan, tuetaan, kehitetään, uudistetaan, mutta silti siinä samalla tehdään ihan se sama duuni kuin ennenkin. Opettaja, kasvattaja ja kouluttaja ovat liemessä – millä ajalla lisähommat olisi tarkoitus tehdä – ja yrittävät tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, venyvät, väsyvät, tekevät virheitä, korjaavat virheitä, säheltävät, uupuvat.
Mitä tähän tarjotaan ratkaisuksi? Tsemppiä, venymistä, hengitysharjoituksia, vinkkilistoja ja priorisointia.
Entä jos tilanne ei ratkeakaan sillä, että jokainen ope taas venyy ja tsemppaa vähän lisää? Vinkkilistoja tarvitaan, ne auttavat hätätilanteessa, mutta toisaalta ne ovat myös osa ongelmaa.
Tämä dilemma ei ole yksin opettajien ongelma, se piinaa koko koulua, myös lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Ja samaa podetaan työelämässä, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa toiminnassa, vanhemmuudessa, nuoruudessa. Ihan kaikkea vaan on ihan liikaa.
Zeitgeist, ajan henki, on myrkyllinen. Kuinka tätä vastustetaan käytännössä?
Kapinaa tarvitaan.
Opettajat ovat akateemisesti koulutettuja alansa osaajia. Eikö oikeastaan ole väärin, että opettaja aina joustaa ja taipuu?
Emmekö tällä toiminnallamme kasvata seuraavan sukupolven uskomaan, että Zeitgeist yksinkertaisesti vaatii tsemppaamaan lisää, katkeamispisteen läheisyyteen (ja joskus sen yli)?
Tämäkö on taito, jonka haluamme lasten ja nuorten mallioppivan opettajaltaan?
Kapinaa tarvitaan. Onko jokainen uusi työtehtävä todellakin välttämätön? Miksi? Kuka ottaa vastuun lisätyön aikaansaamasta hyvinvoinnin heikkenemisestä?
Zeitgeistin vastavoima on ajattomuus, ikuiset teot ja totuudet. Pihtiputaan mummo kapinoi ajan henkeä vastaan noudattamalla joka päivä piintyneitä rutiineitaan hitaasti ja varmasti.
Mitä pidempään vietät mummon luona, sitä helpompaa on hengittää. Mistä näitä mummoja saisi kouluille?
Minna Huotilainen on aivotutkija ja kasvatustieteen professori Helsingin yliopistosta.