Markus Helin: Sinun äänelläsi on väliä

Moni opiskelukavereistani opiskeli viisi vuotta ja osallistui aina välillä opiskelijarientoihin sekä eli opiskelijaelämää uutta oppien ja kontakteja luoden.

Toiset valmistuivat nopeammin, ja he pääsivät elämässä eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Siinä ei ole tietenkään mitään vikaa. Toisille se sopii.

Luulin opintojeni aluksi, että se sopisi minullekin. Toisin oli.

 

Sain ensikosketuksen järjestöelämään tuutoroinnin kautta. Tuutorina oleminen oli opiskelun parasta aikaa.

Sitä kautta ajauduin ainejärjestötoimintaan ja sieltä korkeakoulun hallintomaailmaan sekä tietenkin Sooliin. Tällä tiellä ollaan, ja on välillä hyvä miettiä, kannattiko tämä.

Tietenkin se kannatti. Kannatti, vaikka olenkin kokenut opiskeluaikani rankimmat pettymykset järjestöhommissa.

Kuka puhuu nuorten asioista, jos me itse emme sitä tee?

Jos nuoret halutaan aktiivisiksi osallistujiksi yhteiskuntaan, pitää osallistumisella olla merkitystä. Valtakunnallisissa järjestöissä ja ylioppilas- ja opiskelijakunnissa toimiminen vie hyvin paljon aikaa, ja opinnot venyvät lähes vääjäämättä.

Tällöin tukikuukaudet saattavat loppua, sekä opintolainahyvityksen saaminen estyä.

Aktiivit saavat harvoin merkittävää korvausta työstää, eikä suoraa kiitosta juurikaan saada.

 

Mutta kuka puhuu nuorten ja opiskelijoiden asioista, jos me kokemusasiantuntijat emme sitä tee?

Nuorten työllä täytyy olla merkitys. Ei voi olla niin, että jos nuoret tai opiskelijat ehdottavat jotain, niin he, joilla on valta, kaatavat esitykset heti.

Näitä esimerkkejä on kuulunut esimerkiksi korkeakoulujen työryhmistä ja kunnanvaltuustoista. Motivoipa siinä sitten nuori äänestämään ja vaikuttamaan, kun omalla äänellä ei tunnu olevan väliä. Opin varmasti järjestöaikanani sellaisia asioita, joita en muualla pääsisi oppimaan. Opiskelen itseäni varten, mutta aktiivina olen muita varten.

 

Markus Helin on Suomen opettajaksi opiskelevien liiton Soolin puheenjohtaja.

Lue samasta aiheesta