Erja Sandbergin kolumni: Palautteella on väliä

Urheiluvalmentajan tapa antaa palautetta lapsille ja nuorille kohahdutti alkuvuonna. Tapaus panee pohtimaan, miten palautteemme vaikuttaa sen saajaan, varsinkin lapseen tai nuoreen.

 

Jokaisella aikuisella on vastuu siitä, miten annamme palautetta. Mallitamme ja opetamme oppilaille palautteenantoa.

Urheilussa tavoite on opetella uutta ja päästä parhaimpaansa. Myös koulussa opitaan uutta ja saavutetaan tavoitteita. On huomionarvoista, miten palaute vaikuttaa koulussa viihtymiseen ja uuden asian työstämiseen.

Hyvän itsetunnon varmistamiseksi lapsi tarvitsee viisi myönteistä palautetta yhtä kriittistä kohden.

Osa oppilaista saa pääsääntöisesti positiivista ja osa negatiivista palautetta. On myös oppilaita, jotka saavat hyvin vähän palautetta.

Tutkimusten mukaan jokaisen lapsen ja nuoren pitäisi saada vähintään kolme myönteistä palautetta yhtä kriittistä palautetta kohden. Hyvän itsetunnon varmistamiseksi tavoiteltu suhdeluku on viiden suhde yhteen. Tämän verran palautetta on helppo antaa oppilaalle, joka harjoittelee ja osallistuu aktiivisesti.

Entäpä oppilas, jolla on poissaoloja, jonka on vaikeaa keskittyä tai jolla on oppimisvaikeuksia? Epäonnistumisen kokemusten takia hänellä on usein heikko itsetunto. Hänkin kaipaa moninkertaisesti myönteistä palautetta ja onnistumisen kokemuksia.

 

Opettajan pitää tiedostaa, millainen palaute rohkaisee yrittämään ja jatkamaan sinnikkäästi harjoittelemista ja millainen taas lannistaa tai vie lopunkin yrittämishalun – itsetunnosta tai hyvinvoinnista puhumattakaan. Palautetta pitää antaa yrittämisestä ja harjoittelemisesta, ei vain lopputuloksesta, oppimisesta.

 

Mistä sinä annat palautetta? Miten pidät palautteen avulla oppijan motivaatiota yllä silloin, kun tuntuu, että oppiminen on vaikeaa?

 

Erja Sandberg on oppimisen tuesta väitellyt kasvatustieteen tohtori, erityispedagogi sekä ratkaisukeskeinen työnohjaaja.