Ilman selkeää päämäärää toiminnalta häviää mielekkyys. Mikä siis on oppimisen päämäärä? Pitäisikö sen olla elämän edellytysten säilyttäminen ja jokaisen mahdollisuus elää arvokasta ja merkitykselliseksi koettua elämää?
Olisiko siinä sivistymisen tarkoitus? Eli jokaisen oppiaineen perimmäinen pyrkimys?
Ihmiskunnan perinteisiä ongelmia ovat olleet nälkä, sota ja kulkutaudit. Niiden vähentämisessä on kuluneen sadan vuoden aikana edistytty hyvin myönteisesti.
Nyt päällä olevaan kulkutautiin on vastattu järeillä tavoilla. Sen yli kyllä päästään mutta ei ilman tappioita.
Orastavien ongelmien kimppuun sen sijaan ei vielä ole käyty, vaikka puhetta kyllä jo on.
Uudet ongelmat muodostavat ongelmanipun. Kyse on maapallon elinkelpoisuuden kaventumisesta, luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä ja luonnonvarojen hupenemisesta. Mittaluokka näissä on ihmislajin henkiinjäämisen kokoinen.
Ongelmanippu on tyrmäävä. Mutta ratkaisut ovat käden ulottuvilla.
Kaikkien ihmiskunnan ongelmien ulospääsy kiteytyy siihen, kuinka houkuttelemme esiin toisissamme olevan hyvän ja kauniin ja rakennamme huomista niiden varaan. Meissä jokaisessa oleva ainutlaatuisuus on se, mitä meillä on.
Aineettomat asiat tekevät elämästä elämisen arvoista.
Maailma muuttuu koko ajan. Käytännöt lakkaavat vahvistamasta olemassa olevaa rakennetta ja alkavat vahvistaa jotain toisenlaista.
Olemme viime vuosikymmenet keskittyneet aineellisen hyvän lisäämiseen. Mutta aineettomat asiat ovat niitä, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.
Pitäisikö siirtää hyvän elämän tavoittelun painopistettä siihen, mikä on runsasta, ehtymätöntä ja kaikkien ulottuvilla. Esimerkiksi kokemukseen siitä, että riitän sellaisena kuin olen, olen arvokas pelkästään siksi, että olen olemassa, ja siihen, että jokainen hetki on ainutlaatuisuudessaan mittaamattoman arvokas.
Sivistyminen on uutta vaurautta. Se siirtää meitä valoon.
Arto O. Salonen on kestävyystutkija, visionääri ja apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa.